Luin Tiina Raudaskosken Jouko Turkka -aiheisen kirjan Ilmiantaja, joka oli tosi hyvä. Niinpä oli luontevaa tarttua toiseen tämän syksyn Turkka-aiheiseen kirjaan. Niitähän on ilmestynyt peräti kolme.
Raudaskosken kirja on tapauskuvaus, joka kasvaa miltei elämäkerrallisiin mittoihin, positiivisessa mielessä. Harjun teos sen sijaan on elämäkerta.
Tämä on mainiota luettavaa Ilmiantajan perään. Sujuvaa tekstiä, mutta ihan erilaista. Asiallista, ripeästi etenevää. Mielenkiintoista, koska Turkka on mielenkiintoinen hahmo. Koska teatteriesitys katoaa viimeisen näytöksen jälkeen, on tärkeää, että tällaisia kirjoja kirjoitetaan.
Kirjoitin alkupuolella muistiinpanoihini, että hiukan on toistoa, ja kirjoitusvirheitä myös. Sittemmin sain todeta, että virheitä on niin paljon, että loppupuolella en juuri muuhun huomiota kiinnitäkään. Pekka Himanen on ”Himainen”, ja Tiina Raudaskoski on ”Taina”. ”Teatteritieteen professori Pirkko Koski” on ensimmäisellä kerralla hyvä esittely, mutta toisella kerralla riittäisi ihan pelkkä ”Koski”. Koko rimssua ei tarvitsisi toistaa.
Kirjailijalla tai kustannustoimittajalla tai molemmilla on ollut kiire johonkin. En tiedä, minne.
”Kollegat ja kriitikot luonnehtivat Turkkaa jo 1970-luvun alusta kollegoiden ja guruksi ja teatterin radikaaliksi uudistajaksi.” Mitä?
Tai:
”Hän hymyili iloisesti ihmisille, mutta monet tuntuivat varovan häntä. Kun hän seisoi keskellä suurta keskusaulaa, hänen ympärillään oli tyhjä kehä, ihmiset tuntuivat varovan häntä.”
Eikö tätä ole kukaan lukenut ennen painoon menoa?
Hannu Harju: Jouko Turkka - narri, nero, nöyryyttäjä
Siltala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!