Poromafia pääsi ilmestymään viime vuonna ihan huomaamatta, mutta onneksi kirjaa voi lukea muunakin ajankohtana kuin ihan tuoreeltaan. Sillä tuore Poromafia on, milloin vain, ja siinä on kaikki erinomaisen romaanin ainekset kohdallaan. Siinä on selkeä ja äärimmäisen vetävä juoni, niin vetävä että tuskaa teki jakaa lukukokemus kahdelle päivälle. Mutta kun töissä pitää käydä ja nukkua ja syödäkin harvakseltaan.
Siinä on Aristoteleen alku, keskikohta ja loppu. Siinä on ratkaisua huutavia konflikteja, päähenkilöillä on tahtotiloja, ja ristiriitoja ja kaksoisvalotusta löytyy. Päähenkilöt kiinnostavat, kasvavat ja kehittyvät. Rakenne on kiinteä ja silti runsas. Kieli ja kerronta on tuoretta ja yllättävää, ja erityisesti Lapin ja saamelaisuuden detaljit tuntuvat olevan Heikkisellä erinomaisesti hanskassa. Saamen kieltä käytellään mausteena, ja Lapin kansan erikoissanastoa viljellään messevästi. Kertojanäkökulmien vaihteluun Heikkinen on löytänyt persoonallisia ratkaisuja.
"Jos et tiedä miten jatkaa, pane mies tulemaan ovesta ase kädessä", neuvoi Raymond Chandler joskus kirjailijakollegoitaan. Heikkinen on Chandlerinsa lukenut, Poromafia alkaa näin: "Vieras tuli tupaan kivääri kädessä". Mutta siitä eteenpäin kaikki onkin yllättävää.
Suvun patriarkka Jonás-Guhtur Nelihanka eli Rouku on jäämässä sivuun poro- ja rötöstelyhommista. Ennen kuin eläkepäivät ehtivät alkaa, hän riitaantuu esikoispoikansa kanssa. Poika perustaa moottorikelkkajengin ja haastaa isänsä valta-aseman ja ansaintakeinot. Tähän kuvioon Heikkinen kutoo vaikka ja mitä, mielikuvitusta kirjailijalta ei ainakaan puutu. Heikkinen paisuttaa kaiken valtaviin, mutta silti uskottaviin mittasuhteisiin. Huumoria on paljon, mutta se ei ole itsetarkoituksellista. Humaani pohjavire kenties on.
Näytetekstiä on vaikea valita, koska yksittäisiä lauseita tärkeämpää on tietenkin kokonaisuus. Näin Heikkinen kuvailee päähenkilö Roukua, hieno näkökulmanvaihdoskin näkyy tässä: "Alaselkää vihloi. Ennen pullistuivat lihakset, nyt välilevyt. Mie olen liian vanha maantierosvoksi. Mutta en mie vaimon mekkorahoja jätä ottamatta, kun syliin juoksevat. Eikä Pieti opi, jos mie en kädestä pitäen... Kaupunki sen pilasi, son varma."
Lapista pistäydytään Helsingissä ja Alaskassa, mutta peruskuvio on tiukasti keskitetty Utsjoen maisemiin. Maisemat on kuvattu elävästi ja rikkaasti, ja jo kehumani lapintietouden lisäksi Heikkinen on ottanut selvää muun muassa moottoripyöräjengien historiasta. Kaiken hän on tehnyt vaivojaan säästelemättä. Heikkisen edelliset kirjat olivat erinomaisia, tämä taitaa olla vielä parempi. Lukijan osaksi jää nautiskelu ja ihailu.
Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia
Johnny Kniga
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!