torstai 18. lokakuuta 2018

Kulkijat sodan varjossa

Kauko Röyhkän uusin romaani Maan korvessa kulkevi on jälleen oiva osoitus siitä, kuinka tärkeää taiteessa ovat taiteilijan itse itselleen asettamat rajat.


Tässä kirjassa Röyhkä on rajoittanut itsensä kertomaan vain suomalaisessa maisemassa kulkemisesta vuonna 1944: lestadiolaislapset Pirjo ja Iivari kulkevat Siilinjärveltä Muonioon, ja saksalainen alppijääkäri Dieter Kölbling kulkee Enontekiöltä samaiseen paikkaan.

On sota. Lasten isä on kadoksissa tai kuollut, ja äidin mielenterveys on järkkynyt. Muoniossa asuu Ossi-eno, jonka luona lapset pääsevät turvaan, omiensa pariin. Dieter Kölbling puolestaan on karkuri, hän haluaa päästä Ruotsiin ja lopettaa sotimisen. Hahmoilla on selkeä suunta ja tahtotila, siksi tarina vetää. Kerronta etenee enimmäkseen vuorovedoin, joka toisessa luvussa seurataan lapsia ja joka toisessa Dieteriä.

Sodasta voi kertoa monella tavalla. Rintama- ja taistelukuvauksia en jaksa lukea yhtään, ei kiinnosta. Jari Järvelän Kosken kahta puolta on ollut tämän mielestäni tämän vuoden paras sotakirja: siinä ollaan sivussa koko ajan mutta silti asian ytimessä, vertauskuvien kautta. Röyhkän teos on samalla tavalla mainio, näiden pienten ihmisten kohtalo kiinnostaa ja koskettaa aivan eri lailla kun rintamasotilaan. Ääriolosuhteissa mennään, ja Suomen luonto on isossa osassa kirjaa.

Röyhkän kieli tuo mieleen Antti Tuurin. Se on hyvin toteavaa ja korutonta, lauseet lyhyitä. Ei niin minkäänlaista kohosteisuutta tai lyyrisiä kielikuvia, ainoastaan aivan loppumetreillä jokunen. Muutamissa paikoissa tuntuu, että "näytä, älä kerro" -maksiimi on päässyt unohtumaan, varsinkin Dieter selittää omaa vointiaan kömpelön tuntuisesti. "Vaivalloista tämä meno on, mutta tänään olen pystynyt etenemään jo kymmenkunta kilometriä. Reppu on keventynyt ja vauhti kasvanut, mutta sitten tuli tämä sade. Märät kengät ja sukat tuntuvat pahalta." Paikoitellen herää anakronismin tuntu, esimerkiksi sivulla 148 kun lapset ovat hotelli Pohjanhovissa, puhutaan "respan naisesta". Oliko vuonna 1944 lasten maailmassa sellaista?

Sen Röyhkä näyttää, että kun tarina on hyvä ja tiukkarajainen, kokonaisuus toimii. Juoni huipentuu tyylikkäästi, sopivasti avoimen ja sulkeutuvan välimaastoon.

Kauko Röyhkä: Maan korvessa kulkevi
Like

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!