Kehveli alkaa kuin Mikko Rimmisen kirjoittamana: "Taivas tuikkii yhteen ynnäämättömien tähtösten paljoutta, ärtsyn tyyni kylmyys päsäyttelee asumusten ja ulkorakennusten nurkkia. Ilma seisoo, tuuliainen ei tunnu. Yksinäinen jänis jelputtelee metsästä - -."
Mutta alku hämää, Kehveli pelaa enimmäkseen ihan olemassa olevalla kielellä. Erittäin värikkäällä sellaisella tosin. Murteet eivät ole isossa osassa, ainoastaan repliikeissä siellä täällä. Mutta maaseutu on, se lienee Heikkisen ydinaluetta.
Kirja kertoo Kehveli-nimisen miehen elämänmatkan. Se alkaa Kehvelin siittämisestä ja päättyy kuolemaan. Siinä välissä tapahtuu, ja paljon tapahtuukin. Kehveli karkaa vuonna 1944 rintamalta, nousee kuolleista, sattuu erinomaisiin bisnespaikkoihin, tapaa monenkirjavaa väkeä reissuillaan, katoaa kymmeniksi vuosiksi. Tarinan tempo ja rytmitys ovat koko ajan paikoillaan.
Alun jänis on selkeä viittaus Arto Paasilinnan suuntaan, ja paasilinnalaiseksi veijaritarinaksi Kehveli on tehtykin. Ilman ironiaa tai muuta modernin ajan kyynisyysfiltteriä, vilpittömin mielin. Hieman Forrest Gumpin tapaan Suomen historiaa viistetään, mutta vaihtoehtoisin silmin. Mannerheim saa toisenlaisen patsaan. Kekkonen on pudonnut eduskunnasta ja päätynyt basistiksi, Veikko Vennamo ja Johannes Virolainen ovat tv-kokkeja. Nauris ja hiekka ovat merkittävissä osissa.
Kehveli on todella hyvän mielen kirja. Vaikka ongelmallisia tilanteita riittää, ei lukija joudu liiemmin jännittämään Kehvelin puolesta. Lukijan osaksi jää nautiskella Heikkisen ilmaisuvoimaisesta ja hauskasta kielestä sekä yllätyksiä tarjoilevasta tarinoinnista.
Antti Heikkinen: Kehveli
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!