Nyt kun sain sen pojalta lainaksi, aavistukseni osoittautuivat oikeiksi. Kirja on helppolukuinen, jokaista rikosta käsitellään muutaman sivun verran. Ja mielenkiintoinen se on myös.
Tekijöiden mukaan Helvetinkone on "samaan aikaan tarinallinen tietokirja ja rikosnovellikokoelma". Tärkeimpinä lähteinä ovat olleet aikalaisuutiset ja erilaiset viranomaisten pöytäkirjat. Kirja starttaa 1920-luvulta ja päättyy 1980-luvulle, aikaan jolloin kirjoittajat syntyivät. Suomen itsenäisyyden ajan rikoshistoria tulee hienosti kerrottua, ja kun jokaisesta vuosikymmenestä on myös lyhyt kulttuurihistoriallinen taustoitus, kirja ulottuu myös rikosmaailman ulkopuolelle.
Toinen maailmansota muutti rikostilastoja radikaalisti, kun nuoret miehet olivat rintamalla eivätkä kotona kännissä toinen toistaan puukottelemassa. Koko vuosisadan jatkuneet muuttoliikkeet ja kaupungistuminen näkyvät tietenkin rikostilastoissa, yllättäen keskioluen vapauttaminen ei niinkään näy. Suurin osa suomalaisesta väkivallasta on juopporemmien keskinäistä välienselvittelyä, mutta kirjassa esitellyistä rikoksista varsin suuri osa on ihmismielen yhtäkkisiä pimenemisiä.
Melkein kaikkiin kirjan rikoksiin liittyy kuolema, mutta muitakin on, esimerkiksi ryöstöjä tai Jukka Ojarannan myrkkytynnyrijuttu. Lapsuudessani muistan pelänneeni huppumiestä niin kuin kai kaikki 70-luvulla lapsuuttaan lusineet. Mutta sitä en muistanut, mitä huppumiesjutussa oikein tapahtui: yksinhuoltajaäiti oli surmannut lapsensa ja väittänyt mystisen huppumiehen olevan syypää.
Jutut on kerrottu vetävästi, joten kirjaa voi suositella vaikka kaikille dekkareiden ystäville. Samasta lähteestä tässä ammennetaan, ja voi tätä suositella vaikka dekkarin kirjoittamisesta haaveilevillekin, materiaalia kirjoittamisen sytykkeeksi luulisi löytyvän. Mutta miksi kronologisesti vuosikymmenittäin etenevässä kirjassa ei noudateta kronologiaa vuosikymmenien sisällä?
Miika Viljakainen ja Lauri Silvander: Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta
Gummerus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!