keskiviikko 28. elokuuta 2019

Festaritunnelmaa

Aloitin Anssi Hemmilän Ilosaari-kirjan moneen kertaan. Palautin sen lukupinoon, koska siinä ei tuntunut olevan mitään erityistä vetoa tai sitten minua epäilytti että olin epähuomiossa ottanut nuortenkirjan käteeni.


Lopulta pääsin yli noista vaikeuksista ja luin kirjan. En sanoisi Ilosaarta erinomaiseksi, mutta ihan sujuvasti se lopulta eteni.

Anssi Hemmilä on opiskellut kirjallisuudentutkimusta, ja Ilosaari on hänen esikoisromaaninsa. Kirja kertoo Hilusta, Annusta ja Hannusta, kolmesta kaksi-kolmekymppisestä helsinkiläishipsteristä, jotka lähtevät viikonlopuksi Joensuun Ilosaarirokkiin. Kenelläkään ei ole erityistä paloa lähtemiseen, mutta he lähtevät kuitenkin.

Mitään erityisen ihmeellistä ei tapahdu, ihan tavallista festaritouhua vain. Viinaa juodaan, teltassa yövytään, uusia ja outoja ihmisiä tavataan, tietenkin sometetaan, aurinko paistaa, seksiäkin hiukan harrastetaan. Ihmissuhteissa on ongelmia, mutta ei mitään erityisen ihmeellisiä: työkaveri tuittuilee, telttanaapuri on persu. Hemmilän kielessäkään ei ole mitään erityistä, se kertoo toteavin sanankääntein kolmikon edesottamuksista, näkökulmaa vuoroin jokaiselle jaellen.

Tunnelmassa on kirjan voima. Hemmilä malttaa pysähtyä ihmisten ja asioiden ääreen, teksti pysyy kasassa ja yhtenäisenä läpi kolmen ja puolensadan sivun. Festivaali on omalakinen, suljettu maailma, jossa arki ei kovin paljon menoa haittaa.

Anssi Hemmilä: Ilosaari
Tammi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!