Rajala on rajannut teosta viisaasti. Jylhän koko elämää ei yritetäkään kirjaan mahduttaa, vaan pääosan saa talvisota, jossa runoilija taisteli ja joka jätti pysyvän jäljen ja haavan Jylhän sieluun. Toki Jylhä naisiakin muistelee, naisten ja sodan väliin runoilijan elämä tuntuu jännittyneen.
Kirja alkaa taksimatkasta. Jylhä hyppää Helsingissä Pobedan kyytiin ja kavahtaa kun kuski sanoo nimekseen Venäläinen. Hän ajaa Turkuun veljensä Väinön luo joulua viettämään. Tuo joulu jää Jylhän viimeiseksi, hän ampuu itsensä veljensä klosettiin 30.12. 1956. Ulkoisia tapahtumia on vähän, sisäistä pohdintaa paljon.
Osuvia huomioita mahtuu paljon mukaan, esimerkiksi kansallisromantiikka saa uuden määritelmän: "Olavista (Paavolainen) oli äkkiä tullut kansallisromantikko, hän kierteli kaikki aitat ja tsasounat ja keräili kaluja ja kiluja ja ikoneita kahmaloittain, väitti että vie ne museoon, mutta minne mahtoivat joutua." Tai kun sota tulee Jylhän uniin: "Tämän unen näen toistuvasti, aina samanlaisena. Koskaan se ei muuta muotoaan, se vastaa ääriviivalleen todellisuutta, joten onko se uni lainkaan?"
Ihmisten ongelmat ovat ikuisia, Rajala sanoo Jylhän suulla: "Meidän kansamme on syvimmältä olemukseltaan hyvin runollista kansaa, mutta nykyinen elintasokilpailu on tuhonnut syvät syntyjuuret." Samaa voisi sanoa 2000-luvullakin.
En tiedä johtuuko runsaista sotakuvauksista vai mistä, mutta monesti tuntuu, että teksti on hiukan huitaistua: pienten asioiden päälle ei malteta pysähtyä, tuoreesti nähtyihin yksityiskohtiin ei fokusoida, mikä terävöittäisi kerrontaa. Ja välillä elämäkerralliset asiat tulevat liian suoraan sanotuiksi, tekstissä on infodumppauksen makua. Kieli kyllä toimii, teksti sopii Jylhän suuhun erinomaisesti.
Panu Rajala: Erään soturin loppu. Runoilija Yrjö Jylhän tragedia
HD kustannus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!