Miika Nousiainen kirjoittaa hyvän mielen kirjoja. Vadelmavenepakolainen on ylittämätön, koska sen idea on niin kuninkaallisen hieno. Mutta hyviä ovat muutkin.
Eikä Pintaremontti ole poikkeus. Kirjassa on neljä päähenkilöä, joiden kaikkien elämä on tasapainoilua ja onnen etsintää. Niin kuin meidän kaikkien oman elämämme päähenkilöiden elämät ovat. Sami ja Pesonen etsivät rakkautta, Markus on kolmen lapsen yksinhuoltaja, Samin sisko Henna riutuu miehensä Esan kanssa kun paljon toivottua lasta ei kuulu.
Kaikkien tielle osuu toinen toistaan kummallisempia esteitä, eikä parisuhteissa tunnu ketään oikein lykästävän. Kunnes lykästää, selvää on alusta asti ettei tällainen hyvän mielen kirja voi katastrofiin päättyä. Sen sijaan katastrofeista sen pitää alkaa, ilman konfliktia ei ole tarinaa. Sami joutuu pulaan valehtelunsa takia ja joutuu pelkäämään henkensä puolesta, tulee pidätetyksikin pari kertaa.
Pintaremontin huomiot ja elämänviisaudet ovat melko latteita, mutta niihin on kenen tahansa helppo samastua. Parhaaksi huomioksi rankkaan tämän: "Toimiva yhteishuoltajuus on ylin sivilisaation muoto. Kaikille politiikan avainsektoreille pitäisi valita ihmisiä, jotka ovat sopineet huoltajuudesta sovussa. Heillä on varmasti viisautta, joustavuutta, sopeutumiskykyä. - - Helppohan se on toimia niiden kanssa joista pitää, mutta yritäpä toimia vihamiesten kanssa."
Moitin taannoin Minna Lindgrenin Aina on toivoa -kirjaa siitä, että Lindgren laittaa kaikki konfliktit ratkeamaan heti. Tässä suhteessa Nousiainen rakentaa tarinansa paremmin. Ei lukija joudu Pintaremontissakaan kovin kauaa kärvistelemään, mutta tarpeeksi kuitenkin. Ja konfliktit ovat päällekkäisiä niin, että jatkuvasti on jotain jännitettävää. Siinä on juju joka lukijan pitää koukussa, ja siinä on myös juju jonka ansiosta kirja tulee nopeasti luettua.
Miika Nousiainen: Pintaremontti
Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!