Max Seeckistä oli juttu Hesarin kuukausiliitteessä. Sitten Max Seeck puhui radiossa. Kummassakin hän kertoi siitä, kuinka pyrkii korkealle, ja on aina pyrkinyt. Radiohaastattelussa hän meni jopa niin pitkälle, että kertoi haaveilevansa Oscar-palkinnosta. Eihän suomalainen sellaista saa sanoa.
Pakkohan tuollaisen keskityksen jälkeen on ottaa selvää, millaista tekstiä Max Seeck kirjoittaa. Ja on kai viisasta aloittaa teoksesta, joka on toistaiseksi suosituin hänen kirjoistaan. Uskollisen lukijan käännösoikeudet on myyty 38 maahan ja se on ollut New York Timesin bestseller-listalla. Aikamoista.
Onhan tämä kirja todella hyvä. Se imee mukaansa heti alkumetreiltä, eikä imu laannu ollenkaan. Päähenkilö Jessica Niemi on poliisi, joka selvittää murhasarjaa. Murhat näyttävät kytkeytyvän Roger Koponen -nimisen kirjailijan noidista kertovaan kirjaan.
Välillä hypätään toiselle aikatasolle, Jessican menneisyyteen, jossa hän kokee rakkausseikkailun Venetsiassa. Kaikki langat solmitaan, mutta liikoja alleviivaamatta. Niin kuin pitää.
En ole kymmeneen vuoteen lukenut tämän genren kirjoja juurikaan, mutta aikaisemmalla kokemuksella sanoisin, että erityisen omaperäinen tämä ei ole. Eikä trillereissä oikein sovi ollakaan. Korkealle tähtääminen merkitsee välttämättä alistumista genren tämänhetkisiin konventioihin, niin kuin että päähenkilöllä on salaisuus, ja hänellä on yllättävän paljon henkilökohtaista pelissä tarinassa. Ja että kollegat ovat hahmoina ohuehkoja ja edustavat eri sukupuolia ja ikäryhmiä ja etnisyyksiä.
Seeck on omien sanojensa mukaan lukenut vain yhden Remeksen, mutta Remekseen häntä on silti verrattu ja tullaan vastakin vertaamaan. Juoni ei ole ollenkaan niin maailmojasyleilevä kuin Remeksissä yleensä on, vauhtia on vähemmän, ja henkilökuvaus on Seeckillä Remestä parempaa. Kuka sitten mistäkin tykkää.
Olennaista on juonen punonnan taito, ja se Max Seeckillä totta vieköön on hallussa.
Max Seeck: Uskollinen lukija
Tammi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!