keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Kelluvassa arjessa

Pakopiste on kirja, jonka Hannu-Pekka Björkman ja Nina Honkanen yhdessä ideoivat. He pyysivät eturivin kirjailijoita kirjaamaan ylös korona-ajan luoman erikoisen tilanteen mietteitä. 

Kirjassa ”kuvataan erikokoisia todellisuuksia, joissa pysähtyminen on välttämätöntä. Teos on yritys nähdä ja ymmärtää mitä siitä voi seurata”. Koska tehtävänanto on ollut ilmeisen väljä, tekstit ovat ihastuttavan erilaisia keskenään.

Joissain teksteissä pohditaan esseemäisesti koronaeristyneisyyden eri puolia, toiset taas ovat kaunokirjallisempia, tarinoita aiemmin sattuneista tapauksista, jotka kirjoittaja asettaa valottamaan pandemian kourissa kärvistelevien ihmisten kokemuksia. Juuri tällaisena, satunnaisuuden kyllästämänä ja moniäänisenä tällainen kokoelma onkin parhaimmillaan. Ollaan syvällisten kysymysten äärellä, aivan siellä elämän tarkoituksen liepeillä. Koska tekstit ovat lyhyitä ja ääni kellossa vaihtuu koko ajan, kirja on juuri sopiva yhdistelmä keveyttä ja painavuutta.

On teksteissä yhteisiäkin piirteitä. Esimerkiksi se, kuinka tärkeä merkitys hyvinvoinnillemme on vuorokausirytmillä. Kun korona-aika on rikkonut rutiineja ja laittanut monet kellumaan toisenlaiseen todellisuuteen, sellaiseen irrallisuuteen, josta on ennen saattanut haaveilla, moni huomaakin, että arki ja säännönmukaisuus ovatkin aika olennainen asia hyvälle elämälle. 

Hannu-Pekka Björkman, Annina Holmberg, Nina Honkanen, Juha Hurme, Jenni Kirves, Tommi Melender, Antti Nylén, Hannu Raittila, Juha Seppälä, Helena Sinervo: Pakopiste

Into


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!