Niko Hallikaisesta en tiennyt yhtään mitään, ja täsmälleen saman verran tiesin hänen kirjastaan Suuri Märkä Salaisuus. Jostain tuntemattomasta syystä otin sen luettavakseni. Ensimmäiset lauseet menivät hiukan ohi, kunnes ymmärsin, että tässä on nyt jotain ihan erilaista.
Tätä kirjaa pitää nimittäin lukea monin verroin hitaammin kuin muita kirjoja. Kieli on aivan uskomattoman rikasta ja oivaltavaa, tämä jos mikä on kaunokirjallisuutta. Hiukan Mikko Rimmisen tapaan, mutta ei uudissanoilla vaan ihan tavallisilla sanoilla, niitä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla yhdistellen. Suuri Märkä Salaisuus on kuin romaanin valepukuun kiedottu aforismikokoelma, tuhat mietelmää, jotka peräkkäin aseteltuina muodostavat yhtenäisen tarinan. Ja joita voi halutessaan lukea kuin aforismeja.
Esimerkiksi näin Hallikainen kirjoittaa:
”Tila on kartellun näköinen.”
”Sohvalta äiti kysyy multa lattialla, kauan tota huutoo on oikeen jatkunu.”
”Silmäilen peilikuvaani hiljaa joka päivä kuin ainoaa epäiltyä.”
”Hirveimmätkään kivut ja unelmoiduimmat toteutukset eivät pysäytä sitä.”
”Mä tiedän jo nyt liikaa mun kokooni nähden vaan en ymmärrä mistään suuremmasta tarpeeksi.”
”Hän ei näytä enää ikäiseltään vaan varallisuudeltaan.”
”Kun toivon jotain hyvää, sitä ei ikinä tapahdu mulle, ja kaikkeen jää kaipauksen verran tyhjää tilaa.”
Ja niin edelleen. Eikä Hallikainen sorru tyhjänpäiväisyyksiin tai latteuksiin yhdessäkään lauseessa.
Kaupunginosat ovat postinumerokoodeja, ihmiset nimetään harrastusten tai englannintunneilla annettujen englantilaisnimien kautta. Nämäkään valinnat eivät tunnu kikkailulta vaan luontevalta.
Tarinasta tai aiheesta en ole vielä sanonut mitään, koska tällaisen kielen rinnalla ne ovat toisarvoisia. Mutta eivät ollenkaan arvottomia nekään. Kertoja on nuori poika, ja tarina kattaa hänen peruskouluikänsä. Eihän kukaan peruskoululainen tällaiseen kieli-ilotulitukseen oikeasti kykene, mutta teksti on silti aivan uskottavaa.
Aiheena on huono-osaisuus. Poika on köyhän yksinhuoltajaäidin lapsi, ja hän kasvaa yksinäisyydessä. Kun äiti on yöt töissä, poika katsoo kotona televisiosta elokuvia, juo limsaa ja syö karkkia. Alkoholisoitunut isä yrittää luoda sidettä poikaan, mutta siitä ei tule mitään. Pojalla on unelmia, joille käy samoin: mikään ei käy toteen. Pienenä lohdun tuo sokeri, teininä sitten alkoholi. Tarina on erittäin surullinen, ja tosi.
Hallikaisen kielen takia ainakin minulle jäi kirjasta riemullinen tunne. Laatu syntyy vaivannäöstä, ja sitä tässä on ylitsepursuava määrä.
Niko Hallikainen: Suuri Märkä Salaisuus
Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!