Kirjastosta tai kirjakaupasta en tätä kirjaa olisi mukaani ottanut, mutta kun BookBeat niin kauniisti suositteli, luin sen.
Aloittaessani hyppäsin suoraan tekstiin, joten erehdyin luulemaan kirjaa Kikan siskon Katin kirjoittamaksi. Ajattelin että aika hyvin kirjoittaa, tai että hyvin on kustannustoimittaja ainakin työnsä tehnyt. Kun lopussa tuli luku nimeltä ”Kirjoittajan loppusanat”, totuus valkeni. Kai Kortelainenhan tämän kirjoittaja olikin, viime vuonna Kortelaiselta ilmestyi Jippu-kirja. Kortelainen kirjoittaa mainiosti, olennaiseen keskittyen ja liikoja jaarittelematta. Siirappisuus ja pateettisuus kaiketi kuuluvat tämänkaltaiseen kirjaan.
Kirjoittajan identiteetti ei tietenkään muuta mitään. Kikan elämä ja kuolema kiinnostavat, varsinkin kun olen 90-luvun alussa ollut samalla keikalla Kikan kanssa, Köyliön Lallintalolla. Silloin Kikalla meni lujaa ja hän vaikutti oikein tolkulliselta ja iloiselta ihmiseltä.
Mutta niin kuin valitettavan usein, suuri suosio kääntyi laskuun ja elämä meni raiteiltaan. Kikka sai lapsen ja olisi halunnut luoda uuden uran vakavasti otettavana laulajana, mutta se ei onnistunut. Kun ura perustuu tissinvilautukseen telkkarissa, se onkin vaikeaa. Muusikkona ja musiikinopettajana minun on vaikea ottaa vakavasti ihmistä, joka tekee työtään ilman koulutusta tai kummempaa osaamista alallaan.
Kaikki tuntevat Kikan menestysvuodet ja hiipumisen, viimeisiä aikoja ei niinkään. Kirjan pihvinä on totuus kuolemasta: laulaja eli pitkään rajun päihteidenkäytön ja masennuksen kanssa, ja niihin hän sitten menehtyi. Tämän kertominen on tärkeää, koska moni nuori haluaa samankaltaista uraa ja julkisuutta kuin Kikka.
Kai Kortelainen: Kikka. Traaginen elämä sisaren silmin
Minerva
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!