Anna-Leena Härkösen kirjoja olen lukenut aika monta, joten hänen elämästään kertova Taskupainos vaikutti kiinnostavalta.
Nykykäytännön mukaan kirjan sähköistä versiota piti odotella muutama kuukausi. Mikäs siinä, merkintä kalenteriin ja sitten lukemaan. Sähkökirja ilmestyi silloin kun oli luvattu, jouluaattona. Tässä kohtaa pitää hiukan ihmetellä sitä, miksi joidenkin sähköisten kirjojen julkaisupäivät venyvät ja vanuvat kuin purukumi, ja jotkut jäävät kokonaan ilmestymättä lupauksista huolimatta.
Kirjan alussa käydään Härkösen lapsuusmuistoja ja sukulaisia yllättävän pitkästi läpi, yli neljänneksen kirjan mitasta. Mikäpä siinä. Katja Kallio on taitava kirjoittaja, ja hän kirjoittaa Härkösen maailman hienosti esiin kaikkine iloineen ja suruineen.
Ja hetikohta tulee Jouko Turkka esiin, taas. Mitä tästä opimme? Parhaiten painuu mieleen se, joka on ilkeä. Historiankirjat kertovat ilkeiden ihmisten historiaa. Tämän voisi muuttaa, jos jonkun asian maailmasta muuttaa voisi.
Härkönen on tehnyt kyllä erityislaatuisen uran, ehdottomasti kirjan arvoisen. Siksihän minäkin tämän luin. Hänen tuotantoaan käydään kirjassa läpi kiitettävästi, sekä kirjoja että näytelmiä ja elokuvajuttuja. Mielenkiintoisia asioita ja tarinoita ja ihmisiä riittää.
Toistuva teema on huonosti käyttäytyvät miehet.
Kärsivä taiteilija -myyttiä kirjassa rakennetaan kovasti. Jälleen kerran tulee mieleen, että mitä jos valittamisen sijaan kokeilisit sitä päivätyö, perhe ja liikunta -kuviota, joka tunnetusti on parasta lääkettä tuohon tautiin.
Toisaalta, jos katsoo Hesarin viime aikojen kirjallisuusjuttuja, voi todeta, että kärsimyksestä kirjoitetaan enemmän kuin mistään muusta. Kai se sitten kiinnostaa kovasti. Minua ei.
Katja Kallio: Taskupainos. Anna-Leena Härkösen elämästä
Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!