Pienet kirjat loppuvat kesken

Ensivaikutelmani kirjoista on ennenkin perustunut ulkokirjallisiin asioihin. Nyt, kun bongasin Riikka Pulkkisen uutuuden Jyrkkälän kirjaston karusellista kahden viikon jokerilainana, oli ensimmäinen ajatukseni pettymys. Kirja on kovin pieni. Pieni ja ohuenoloinen (174 sivua). Voiko sellaista edes lukea, kun se loppuu kuitenkin kesken. Ja keskenhän se loppuikin, yhdeltä yöllä, kun kirja piti lukea lähes kerralla.

Jyrkkälän lähikirjasto on toinen Turun lempparikirjastoistani. Sen aukioloajat ovat vain kovin poukkoilevat. Onneksi kännykässä on kätevä Turku-palveluopas, josta parilla näpäytyksellä voi kirjastojenkin aukioloajat tarkistaa. Haluan ehdottomasti käyttää näitä pieniä lähikirjastoja ja Jyrkkälän kirjastonhoitajakin on mukava. Taannoin hänen kanssaan käymäni lyhyt keskustelu Turun puretut talot –kirjasarjasta on jäänyt lämpimästi mieleen. Martin kirjaston entisen tilan ohi en voi edelleenkään ajaa ilman, että pala nousee kurkkuun. Parhaani tein kymmenen vuotta sitten.

Chick lit kuuluu minulla lukemistoon ulkomaanmatkoilla, jolloin lentokoneeseen voi ottaa mukaan vain a) valmiiksi kesken olevan taatusti luettavan kirjan tai b) kepeää chick litiä englanniksi. Matkoilla kirjoja pitää olla riittävästi mukana. Mielessä on vielä se Atlantin ylitys, jolloin kone teki yllättävän teknisen välilaskun Osloon ja matka venyi. Lukeminen loppui keskellä Atlanttia paljon ennen Chicagoa ja myöhässä olleen lennon takia piti kiirehtiä San Josen lennolle juosten enkä saanut ostettua mitään lukemista jatkolennollekaan. Siksi ostan nykyisin lentokentiltä aina lukemista mukaan, koskaanhan ei voi tietää.

Chick lit on vaikea laji, taidettiin uusimmassa Suomen Kuvalehdessä kirjoittaa viitaten nimenomaan Riikka Pulkkisen uusimpaan. Sophie Kinsellat lienee kaikki käännetty suomeksi, mutta alkuperäiskielellä niihin tulee ihan oma vivahteensa eikä se tuolloin ole vaikuttanut ollenkaan vaikealta lajilta.

Muutama viikko sitten olin osallisena keskustelussa, jossa Riikka Pulkkista ruodittiin. Tai no, käsiteltiin. Tätä Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän –kirjaa ei vielä kukaan ollut lukenut, mutta hänen aiempiin teoksiinsa liitettiin termi ”riikkapulkkismi”. Tämä uusin lienee nyt kuitenkin niin erilainen kuin aiemmat, joten ismeihin en törmännyt.

Meidän blogimme teksteistä on turha etsiä pitkiä juonikuvauksia eikä sellaista ole luvassa tässäkään. Iiris Lempivaara eroaa pitkäaikaisesta avomiehestään kirjan alussa. Hän potee eroa syvästi ja sopivan vainoharhaisesti, kunnes lopettaa potemisen suurin piirtein sormia napsauttamalla. Iiris on koulupsykologi, joka ymmärtää ihmismielestä keskivertoa enemmän, mikä tuo hauskan sävyn tapahtumiin. Deittien kuvaukset olivat hykerryttäviä ja fiksujakin, ja niiden valossa pakollisten korkokenkäshoppailujen ymppääminen kirjaan tuntui vähän hassulta. Chick litien peruskamaa on kaikenlainen neuroottinen luottokortin vinguttelu. Sitä tähänkin oli siis pitänyt juuri kenkien ja mekkojen osalta kirjoittaa, mutta vinguttelun perimmäinen merkitys ei niin avautunut. Tai kenties se sittenkin on kaikkien naisten perinteisin sielunhoitokonsti?

Sivuhahmoista Marja-Liisa on riemastuttava. Deitit ovat hahmoja, joita voi bongailla vaikkapa kahvilassa istuessaan, niin aitoja ne ovat. Kaljuponnari ja Keanu on kuvattu täydellisyyttä hipoen.

Mitä kirjasta jäi käteen? Pakkoko sitä aina on jäädä jotain syvällistä pohdittavaa loppuiäksi? Kirjan funktio voi mainiosti olla arjesta irtoaminen ja nauraminen. Sitten voi jälleen pudota omaan syvälliseen arkeensa eli ns. tavalliseen elämään ja miettimään vastaantulijoista, kuka täyttää Kaljuponnarin ominaisuudet.

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Otava

*** Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän kätevästi Bookysta.  ***