Tämä on tätä aikaa. Netti lähtökohtaisesti vierottaa ihmisiä toistensa seurasta, joten kaikki yritykset palauttaa tilannetta toiseen suuntaan ovat tervetulleita. Romaanissa kuitenkin koheesio, yhtenäisyys monella eri tasolla on laadulle niin keskeinen tekijä että alkuasetelma on vähintäänkin epäilyttävä.
Lopputulos ei ole. Pirunmeri on onnistunut teos. Iso osa onnistumista on varmasti valittu genre, kauhu, koska pääosassa on tarinan jouheva kulku, ei esimerkiksi erityinen rakenne tai varsinkaan omaleimainen tai muuten kohosteinen kieli. Tarina kulkee ja tunnelma pysyy yhtenäisenä. Tunnelma on itse asiassa jopa niin tiivis, että tällainen kauhua normaalisti välttelevä lukija ei pystynyt illalla viimeisenä Pirunmerta lukemaan. Hiukan Tekniikan Maailmaa päälle niin ei tupanneet kummitukset uniin.
Ja tarinan kytkeminen vanhoihin legendoihin (jotka piti tietenkin Wikipediasta tarkistaa) on hieno juttu.
Parista asiasta Pirunmerta voi kritisoida. Osa kirjoittajista on pudotellut tekstin sekaan reijomäkimäisiä sutkauksia kuten "Toisaalta saari ja kaikki sen tapahtumat olivat niin outoja, ettei olisi ihme jos paikalle ilmestyisi liuta merenneitoja ja rehti juristi." Sutkauksissa ei ole mitään vikaa, mutta koska kaikki kirjoittajat eivät niitä ole käyttäneet, niitä on vähän liian harvoin ja siksi ne pomppaavat tekstistä. Toinen asia joka voisi olla paremmin on loppuratkaisun ripeys. Suurimman osan kirjaa tarinan jännittäviä käänteitä annostellaan juuri sopivan hitaasti, mutta lopussa kaikki tapahtuu kovin nopeasti. Vielä olisi voinut venyttää ja nautiskella.
Mutta nuo ovat pikku juttuja, ja mikä minä olen lähes olemattomalla kokemuksella kauhua kritisoimaan. Pirunmeri on hyvä kirja, sen tarina kulkee mukavasti ja hiukset nousisivat pystyyn jos olisivat vähänkin lyhyemmät.
Useita kirjoittajia: Pirunmeri.
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!