Etenkin takakannen lupaama "kaikille kahelin huumorin ystäville" oli täysin riittävä myyntipuhe ja 8-vuotiaan uusi iltasatukirja kerrassaan loisteliaan Herra Gummi -sarjan jälkeen (lue lisää niistä klikkaamalla tästä) oli lainattu.
Kirjassa seikkaillaan Majatalo Perätuulen (ja tässä kohtaa jo 8-vuotiaat henkäisevät innoissaan) väen parissa. Mutta voi. Tarina ei aivan jaksanut kantaa. Nuorimmaiseni on mitä tarkin kuuntelija. Vaikka hän saa nauttia äidin iltasaduista vain joka toinen viikko, muistaa hän ilmiömäisesti pienimmätkin yksityiskohdat useankin viikon takaa ja toistaa dialogeja kuin vettä vain. Mutta ei tämän kirjan kohdalla. Jopa hän keskeytti lukemisen kysymällä että kukas tämä hahmo nyt olikaan tai mitä siinä oikein tapahtuu. Herra Gummien kohdalla tätä ei koskaan tapahtunut vaikka minä saatoinkin välillä pudota kärryiltä.
Totta kai luimme kirjan loppuun ja nautimmekin siitä, mutta paloiteltuna iltasaduiksi (kirjassa on 109 sivua paloiteltuna 26 kappaleeseen, joita luimme illassa kolmesta neljään) katkeaa tarinan lanka harmillisesti. Ehkä kertalukaisulla kirja olisi pysynyt yhtenäisempänä, mutta siihen eivät edes kesän valoisat illat houkutelleet.
Kuvitus on kiva, mutta se ei vie tarinaa eteenpäin eikä tarjoa riittäviä yksityiskohtia, joita lapsi sadun ohella jaksaisi tarkkailla. Minä siis istuin sohvalla lukemassa ja ipana kuunteli yläpuolella parvisängyssään. Mistä tiesin, ettei lapsi ollut aivan tyytyväinen kirjaan? No siitä, että hän saattoi kesken lukemisen kysyä jotain aivan muuta, kuten "äiti, tuleeko kyykäärmeeltä myrkkyä joka kerta kun se puree?" tai "kokositko tuon karttapallon varmasti oikein päin vaihtaessasi sen lampun?" mistä saatoin päätellä, että koko huomiokyky ei pysynyt tarinassa. Ehkä tarina oli hiukan kiemurainen ja päivän touhujaan vielä elävä ipana ei jaksanut pysyä perässä (mikä hänelle ei yleensä ole iltasatuaikaan ongelma).
Sen verran tanakat tarina- ja kuvitusgeenit tällä kaksikolla on perimässään, että olen varma, että esikoiskirjan jälkeen he taatusti vielä parantavat. Jos meillä vielä iltasatuillaan, kun tämä kirja saa jatkoa, päätyy se varmasti lukulistalle.
Noora Kunnas, Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja kauhujen kaappi
Otava
Kiitos, tämä oli hyvä arvio! Itse tykkäsin Kahelista sakista, ja arvelin, että runsas (pieru)huumori varmaan viihdyttäisi kirjan kohdeyleisöä. Taitaa kuitenkin olla, että minuakin hieman häirinnyt runsas hahmokavalkadi ja hyppelevä tarina tekevät kirjasta himpun verran liian monimutkaisen iltasatukirjan. Sitä ei tainnut teillä edes pieruhuumori pelastaa. Naurattiko kirjan huumori muuten teidän lapsianne?
VastaaPoistaMeillä luettiin nuo Gummit niin vähän aikaa sitten, että niihin verrattuna Kahelin sakin pieruhuumori katosi siihen hahmokavalkadin ja tarinankäänteiden sekamelskaan... kuin pieru Saharaan. Toki Bertan pamaukset naurattivat, mutta vain maltillisesti. Jos tässä välissä olisi luettu taas vaikka Onnelia ja Annelia, olisi vaikutus ehkä ollut tehokkaampi :)
PoistaNuo Gummit ovatkin minulle uusi tuttavuus. Täytyypä ilmeisesti etsiä kirjastosta käsiini. Kiitos siis vinkistä. :)
Poista