Lipasti pistää pelkäämään

Minua pelottaa. Pelkoni aihe ei tällä kertaa ole kummitus tai mörkö tai hämähäkki tai edes tori vaan se, että Roope Lipastin tuore Linnan juhlat ei saa ansaitsemaansa huomiota. Se on nimittäin Lipastin paras kirja. Ja se on aika paljon se.

Erinomaisia kirjoja Lipasti on ennenkin kirjoittanut, varsinkin Rajanaapuri ja Perunkirjoitus ovat mainioita. Ja ne Kotivinkin kolumnit, arjen pienten asioiden karnevalisointi. Linnan juhlissa ei ole lainkaan talon tai pihan kunnostukseen liittyviä juttuja, mikä on Lipastille epätyypillistä mutta erittäin vapauttavaa, näköjään.

Mutta ei pelkkä remontittomuus vielä hyvää kirjaa tee. Hyvä tarina tekee. Linnan juhlat on oikeastaan Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien toisinto: mies menettää työnsä ja perheensä, ja sitten mennäänkin hullusta tilanteesta toiseen, ääneen nauramalla. Apuna päähenkilö Hannulla on persoonan treenaaja Mikko, ideatykki jonka mielikuvitusta ei arki tai mielenterveys kahlitse. Hannun maailmassa presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle pääseminen ratkaisee kaikki ongelmat ja Mikon maailmassa kaikki on mahdollista. Linnaan pääsyn esteitä on valtavasti, joten konfliktia riittää joka jaksoon niin kuin hyvässä kirjassa pitää. Ja isoimmat paukut on säästetty loppuun.

Hyvä tarinakaan ei yksin riitä. Tarvitaan lisäksi taidokasta kerrontaa. Lipastin iso kokemus näkyy, teksti kulkee jouhevasti ja luontevasti, mitään kikkailuja ei tarvita. Hauskuuden lisäksi Lipasti hallitsee kerronnan imun: löysää ei ole, kaikki kuvataan toiminnan kautta, näytä älä kerro pätee koko ajan.

Taidokkaan kerronnan lisäksi on hyvä jos kirja sanoo jotain maailmasta jossa elämme. Ja niin Linnan juhlat tekee. Se kertoo pienen ihmisen onnellisuuden tavoittelusta ja aika monesta muusta sellaisesta pienestä ja isommastakin asiasta joka meitä täällä liikuttaa. Esimerkiksi julkisuudesta ja vallasta, tai yksinäisyydestä ja ihmissuhteista.

Linnan juhlat on parasta huumoria mitä olen vuosikausiin lukenut, sitä piti säännöstellä ja makustella, että sen maailmassa sai viipyä mahdollisimman pitkään. Pelottavaa on, että humoristisuutta ei kenties oteta tosissaan, kaikki kiitetyimmät ja arvostetuimmat kirjat kun ovat viime aikoina olleet kovin vakavahenkisiä ja traagisia suorastaan. Ja koska Linnan juhlat ei sisällä lainkaan sotavuosien eikä Lapin historian kuvausta, Finlandia-ehdokkuus on valitettavasti vielä hieman epävarmaa.

Roope Lipasti: Linnan juhlat
Atena