Tykkäsin Unelmansieppaajasta paljon. Sen realistinen kerronta tuntui mukavalta eritoten kun edellinen lukukokemukseni oli Sofi Oksasen ”maaginen” Norma, joka ei erityisemmin kolissut. Hetkittäin kertojanäänissä oli mielestäni pientä kömpelyyttä (onko Pekkola kenties vaihtanut näkökulmia hioessaan tekstiä?), mutta enimmäkseen Pekkolan teksti on konstailemattoman jouhevasti etenevää ja hahmot mielenkiintoisia. Tarpeeksi tavallisia, eläviä, epätäydellisiä ja rosoisia, tarpeeksi koherentteja kuitenkin.
Kirja pysyy erinomaisesti kasassa, koska keskeisiä henkilöitä on vain kolme: entinen koripalloilija (sellainen kirjailijakin kuulemma on, tiesi koripalloileva kollegani), painonnostaja ja nuori nainen. Tiukka rajaus takaa sen, että lukija ei ole liian pihalla, vaikka yhteydet henkilöiden välillä löytyvät ja kehittyvät hitaasti. Sitä puolestaan kutsutaan koukuttamiseksi.
Kirjan takakannessa kerrotaan, että ”Toisten unelmien on päätyttävä, jotta toiset voivat alkaa.” Virke sallii useita tulkintoja, ja niin tekee kirjakin. Enimmäkseen Unelmansieppaajan maailma on kuitenkin varsin synkkä, melkeinpä kaikki unelmat näyttävät hajoavan. Se lienee realismia, mutta päällimmäiseksi ajatukseksi Pekkola jättää sen, kuinka lapset luovat merkityksen ja tarkoituksen elämälle. Ja sehän on kaunis ajatus se, yksi kaikkein kauneimmista.
Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Seven/Otava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!