Norma on kaunis kirja. Sen kansi on kaunis ja kirjana se on varsin sopusuhtainen paitsi malliltaan myös sivumäärältään (n. 300 sivua). Sen lukee parissa illassa eikä se käy työstä eikä maistu suorittamiselta. Voin sanoa, että suorastaan ahmin Norman. (Puhdistus teki aikoinaan suuren vaikutuksen, sen sijaan Kun kyyhkyset katosivat jäi kesken ja tiirailee minua hyllystä syyttävästi. Palaan siihen kyllä, muistan lähes sivulleen missä kohdassa sain jotain muuta tekemistä.)
Norma Ross on nuori nainen, joka menettää äitinsä. Sukulaiset ovat vähän outoja (no, kenen eivät ole...) ja muuttuvat hautajaisten jälkeen vielä oudommiksi. Yksi näyttämöistä on kampaamo ja hiuksilla on kirjassa suuri rooli. Suurilla hiuksilla.
Kutsuin Normaa otsikossa normaaliksi. Ehkä siksi, että se sijoittuu "normaalimpaan", tutumpaan ympäristöön kuin esimerkiksi Puhdistus. Suomalaisittain normaalimpaan, Helsinkiin. Tuttua paikallisliikennettä, tuttuja kaupunginosia. Ei Normassa kuitenkaan ole mitään tavanomaista, päinvastoin.
Kirjan loppu oli niin jännittävä, että Tomi ihmetteli vieressä kun luin sitä silmät pyöreinä. Siis Oksanen on noin jännittävä?
Tomilla on kirja nyt loppumetreillä ja hän heräsi pohtimaan, miksi suurin osa nimistä on ei-suomalaisia. Lambert. Marion. Alla. Max. En ollut itse kiinnittänyt asiaan edes huomiota.
Norma kuvaa jälleen ajankohtaista ilmiötä, jossa on mukana naisten eräänlaista hyväksikäyttöä. Yhtä ahdistava ei tarina ole kuin aiemmat, mutta herätti miettimään globaalin etiikan puutetta.
Jos olet halunnut lukea Sofi Oksasen teoksia, mutta olet epäröinyt, aloita tästä.
Sofi Oksanen: Norma
Like
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!