Risto Lahtisen Dies Irae on Turkuun sijoittuva esikoisdekkari. Kirjassa pyöritään Hirvensalossa, Uittamolla ja keskustassa, mutta Turku vaikuttaa olevan vain näyttämö eikä kovin kummoisessa roolissa sitten kuitenkaan. Harmi. Henkilöhahmoja piisaa vallan paljon ja hetki meni taas kaikkiin tutustuessa.
Kirjan juoni on oiva ja tarina rakentuu ihan kiehtovasti. Joitakin rönsyjä olisin ehkä jättänyt vähemmälle, tai sitten luin vain kiireessä. Epämiellyttävät hahmot pysyvät epämiellyttävinä ja päähenkilö, komisario Eero Rantala, on sympaattinen hammassärkyineen.
Kirja on Lahtisen ensimmäinen, mutta Turun Sanomien arviossakin paljastetaan, että Lahtinen on kirjoja suunnitellut useampiakin. Mikään huikea kokemus Lahtisen Dies Irae ei ole, mutta enköhän lue häneltä lisääkin, jahka sarja jatkuu. Tämän kirjan sain arvostelukappaleena.
Risto Lahtinen: Dies Irae
Myllylahti
Ja sitten sinne Lappiin. Sebastian Lindell on minulle uusi tuttavuus ja kun pikalainahylly minulle Lindellin uutuutta Rajatapaus tyrkytti, kutsuun oli taas vastattava. Silta-tyyppisesti murhia tapahtuu kahta puolta rajaa. Tässäkin kirjassa - kuten tuossa Lahtisen tarinassa - syitä voidaan hakea menneisyydestä lobotomian synkästä historiasta alkaen.
Meän kieli raikaa kirjassa ja se on hauskaa. Enemmänkin olisin lukenut sillä kirjoitettua tekstiä, mutta ymmärrän, että tottumattomalle se voi olla raskastakin. Poliisit ajelevat harvinaisen ketterästi Luulajan, Haaparannan, Rovaniemen ja Kolarin väliä. Mutta niinhän siellä tehdään, ei se ole matka eikä mikhän. (Ja ei, en vuoden Kolarissa asumisen jälkeenkään voi väittää osaavani sijoittaa hoota läheskään aina oikeaan paikkaan.)
Tarinaan on kirjoitettu Kolarin Kurtakon kylään Lavitsan kaivos. Hetken se meni täydestä ja sitten piti oikein googlata, että juu ei. Rautuvaaran kaivos Kolarissa suljettiin 1980-luvun lopulla, sen muistinkin. Sodankylässä on Kevitsan kaivos ja Kolariinkin puuhattiin Hannukaisen uutta kaivosta, pitkäänkin, mutta paikallisten matkailuyrittäjien onneksi hanke kaatui kaivosyhtiön konkurssiin parisen vuotta sitten (tosin sitä vielä kai ei ole täysin haudattu).
Niin, tarinasta. Tarina kelpasi minulle mainiosti, suorastaan pidin siitä, mutta ymmärrän kyllä, että se johtuu mahdollisesti myös siitä, että olin aivan fiiliksissä tapahtumien sijainnin takia. Toisaalta, kaipa se innostus on hyvä juttu kirjan kannalta, sillä en muista, että olisin mistään Turkuun sijoittuvasta kirjasta ollut yhtä innoissani. Sen sijaan esimerkiksi Mikko-Pekka Heikkisen Jääräpää (tapahtumat Muoniossa) ja Max Mannerin Jääkyynel (tapahtumat myös Lapissa ja Turussa) ovat jääneet mieleen. Lindellin kirjan lukeminen kesti päivän normaalia pidempään, sillä lukemisen lomassa piti pohtia ensi kesän lomamatkan järjestelyitä ja ihmetellä autojunan aikatauluja. Enköhän vie lapset kesällä katsomaan hiljentyvää Kolarin kirkonkylää, Kolarinsaaren kirkkoa, Pakasaivoa, Ica Lahtis -kauppaa, Pajalaa, ehkä vähän Ylläksen rinteitäkin. Siksikin tämä oli hyvä kirja.
Sebastian Lindell: Rajatapaus
Myllylahti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!