tiistai 21. maaliskuuta 2017

Marilyn-teema kantaa

Salla Simukan ja Marika Riikosen toimittama Marilyn, Marilyn on komea novellikokoelma. Siinä kaksitoista nuorehkon polven (=ei vielä eläkkeellä) kirjailijaa fantisoi erilaisista aiheista Marilyn Monroen hahmon ympärillä. Toisissa ollaan Marilynin oikeilla kotikulmilla Amerikassa, toisissa suomalaisten ihmisten arjessa. Teemat ja tyylit vaihtelevat ilahduttavasti, mutta Marilyn pysyy.


Väkevimmän jäljen näin tuoreeltaan jätti Peter Franzénin kummitustarina Nana-Jeane, mutta novelleja on turha alkaa laittaa sen enempää paremmuusjärjestykseen, tämä on kokoelma eikä kilpailu. Kaikki ovat hyviä tarinoita, kukin omalla tavallaan. Tällä tavalla meidät peruskoulun opettajat on koulutettu sanomaan.

Muutamat perusfaktat ja Marilynin kuuluisat ystävät tulevat moneenkin kertaan mainituiksi, mutta kertaus ei haittaa koska näkökulmille on tilaa. Teoksen alussa on ystävällinen lista novelleissa mainituista todellisista henkilöistä, joten google ei kulu tätä teosta lukiessa.

Päivi Haanpään Smart girlissä tilanteet ja hahmot aukeavat komeasti dialogien sivulauseista. Tommi Kinnunen on rajoittanut näkymän Marilyniin herkullisen minimalistiseksi: Jatsityttö-novellissa Marilynin dementoituneen äidin muistikuviin mahtuu tyttärestä vain se, että hän oli elokuva-alalla.

Milja Kauniston Juhlat piirtää intiimin kuvan Marilynin yksityiselämästä, jossa seksi ja kuolema ovat rajoina, kun taas Taija Tuomisen Olen aina halunnut ajaa avoautolla läpi Amerikan kertoo Marilynin viimeisestä miljööstä hiljattain avautuneiden todisteiden valossa.

Riina Katajavuoren Tästä se lähtee on hieno kuvaus varhaisteini-iän kasvukivuista, ja Jari Järvelän Kaninkäpälässä piirretään mehukasta lähiötragediaa. Antti Tuomainen kirjoittaa taitavan jännitystarinan nyky-Suomesta, Salla Simukka puolestaan kääntää vähäeleisesti peiliä Drag Queen -novellissaan.

Kokonaisuus on järjestetty niin, että vaihtelua riittää, ja novellien väleissä on "funboxeja", joissa lukijaa valistetaan Marilyn-trivialla. Teema ja idea kantavat komeasti viimeiseen sivuun saakka, joten jos ajattelit lukea tänä vuonna yhden novellikokoelman, lue tämä.

Marilyn, Marilyn.
Tarinoita ikonista ja ihmisestä.
Toim. Salla Simukka ja Marika Riikonen
Tammi

1 kommentti:

  1. Luen tätä parhaillaan. Olen noin puolessa välissä ja tähän mennessä ainakin oikein hyvä ja tasainen kokonaisuus :) /Tiia

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit!