Tämä teos on osunut silmiini jo monesti, ja siinä kiinnostaa moni asia. Esimerkiksi euroviisut, niitä kun on myös minun seuraavassa romaanissani. Finlandia-ehdokkuus kai sai minut lopulta tarttumaan tähän.
Olin itse asiassa tarttua tähän jo joskus aiemmin, mutta äänikirjan yli 10 tunnin kesto pelästytti: tämähän on joku mammutti! Mutta eihän tämä ole mammuttia nähnytkään, en todellakaan tiedä, miten äänikirja voi olla noin pitkä. (En siis koskaan kuuntele kirjoja, vaan luen niitä.)
Finlandiarivissä Erra seisoo todennäköisesti siksi, että tämä on virkistävän erilainen kirja. Tämä on kaiketi esseeromaaniksi luokiteltu.
Jos esseeromaani on sellainen, missä kirjoittaja kulkee sitaatista toiseen eli briljeeraa lukeneisuudellaan (eli on poiminut hiljattain lukemistaan kirjoista satunnaisia viisaita virkkeitä), tämä ei ole esseeromaani. On täällä sitaattejakin, mutta vähän.
Sen sijaan tämä on kepeää, melkeinpä jutustelevaa ajatusten virtaa, mitä ilmeisimmin asioita ja muistoja, jotka ovat tulleet kirjoittajan eteen tai mieleen. Niitä sitten pureskellaan, ja mikä on pureskellessa. Lukija viihtyy.
Tämä on myös eräänlaista autofiktiota, tuoreesti rajattua. Tai tämä on myös eräänlainen omaelämäkerta. Niin kuin kaikissa elämäkerroissa, suurin osa elämästä jää tämän ulkopuolelle. Rajaus on se, mistä taideteoksen arvo viime kädessä syntyy.
Toisin kuin nimestä voisi päätellä, musiikkia tässä ei lopulta ole ollenkaan. Ei ole säveliä, rytmejä, muotoja tai sointivärejä - musiikkia käsittelevissä kirjoissa ei useinkaan ole. Musiikkia ei ole, koska populaarimusiikista ei ole mitään sanottavaa musiikin kohdalta, vain musiikin vierestä. Mutta runoutta ja euroviisuja on paljonkin, ja monenlaista hauskaa ja vakavaa asiaa siitä musiikin ympäriltä ja vierestä.
Satu Erra: Rondo ja modulaatio. Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä
Tammi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!