Teimme Turun kirjamessuilla Eija Tammiston kanssa vaihtarit uusista kirjoistamme. Viime aikoina olen lukenut liian vähän runoja, joten vaihtokauppa toi piristystä lukujonoon.
Tämä on Tammiston neljäs runokokoelma. Aiemmista kolmesta olen lukenut ensimmäisen, jonka nimi on Naisen todistuksen mukaan ketään ei saa tuomita.
Alushame on ihana raato jatkaa samoja teemoja. Naisnäkökulma, minimalistinen aukkoisuus, rujouden ja kauneuden törmäyttäminen (heti kokoelman nimessä), luonnonkuvaukset, näistä on Tammiston runous tehty.
Tätä kirjaa voi lukea ainakin kolmella tavalla. Ensimmäinen on kokonaisuus. Silloin pääosaan nousee vanhenevan naisen seksuaalisuus. On nainen, on täti, on mies, on isoisä. Isoisän rooli näyttää minun silmiini opettajalta, ja täti voisi olla runon minän alter ego. Mies, tädin mies, on ehkä kuollut. Näissä raameissa katsotaan välähdyksiä naisen eri ikäkausilta ja erilaisista tilanteista, useimmiten luontokuvaston läpi.
Seksuaalisuus muuttuu, muttei katoa. Kokoelman alkupuolella ”Suljen silmät / tunnen miten sisälläni / jossain syvällä navan kohdalla / kohisee meri / meressä kihertävät kalat”, ja loppupuolella palataan samoin ilmaisuin ”Kihertävät kalat lähestyvät, loittonevat / eivät ole entisellään // katoavat kuin täti / levottomuus loivilla lanteillaan”.
Toinen tapa on lukea vain yksittäinen runo, yksittäinen sivu. Silloin tulkintavaihtoehtoja tulee enemmän runojen aukkoisuuden ansiosta. Lukija voi keskittyä miettimään, mitä kielikuvat saattaisivat merkitä. Koskaan ne eivät tyhjene eivätkä osoittaudu banaaleiksi.
”Äänekäs parvi osuu pelkoon / Korpit munivat nuppineuloja”
Kolmas tapa on maiskutella yksittäisiä ilmaisuja, pysähtyä kokonaan niiden äärelle ja ihastua niihin: ”- - kuin napapyörre / tai pysyvä myrsky”.
Eija Tammisto: Alushame on ihana raato
Enostone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!