Vaan eihän se maailma nyt sillä tavalla muutu. Sisko ja sen veli on yhä hauska, myös Teatteri Akselin versiona. Teksti ei ehkä hätkähdytä nyt samalla lailla kuin kolmekymmentä vuotta sitten (vai hätkähdyttikö se silloin jotakuta?), mutta hauska se on. Näytelmä on erittäin tekstivetoinen, joten Hardwickiä on ensin kiittäminen. Dialogi on oppikirjamaisen onnistunutta: ohi puhumista, viivytettyjä reaktioita, useiden asioiden päällekkäistä sotkemista. Sellaista ihmisten puhe on. Ja samaisista lähteistä nousee myös näytelmän komiikka.
Mutta paraskaan teksti ei toimi näyttämöllä ilman hyvää työryhmää, ja Humalistonkadulla on sellainen. Koko show pyörii nimihenkilöiden, Immun ja Tuijan ympärillä, joten Liisa Saviluodon ja Marko Pollarin harteilla on paljon tavaraa. Molemmat hoitavat hommansa erinomaisesti, luontevasti ja sopivan pienesti - tai sopivan suuresti silloin kun liioittelua tarvitaan. Pollari tekee yhtä hyvää työtä kuin Pieni raha -näytelmän pääroolissa taannoin, ja Saviluodon työskentelyssä viehättää monipuolisuus ja luonnollisuus. Sivuroolit on niin ikään miehitetty ja naisitettu onnistuneesti. Laulun olisin jättänyt pois.
Kauno Takaraution ohjaus toimii komeasti. Rytmi on tiukka, varsinkin päähenkilöiden repliikit paukkuivat paikalleen täsmällisinä, eikä aikaa hukata siirtymiin, valot ja niukat lavasteet johdattavat sujuvasti miljööstä ja kohtauksesta toiseen. Minuun upposi myös useassa kohtauksessa pyörivä humalainen naishahmo, jonka tehtävänä oli kaiketi absurdilla tavalla sitoa kokonaisuutta kasaan. Mitään erityisen syvällistä näytelmässä ei ole, mutta ei kai kukaan komedialta sellaista odotakaan.
En tiedä miten Sisko ja sen veli uppoaa niihin jotka eivät eläneet 80-luvulla, mutta eipä minun muiden mielipiteitä tarvitsekaan kertoa.
Sisko ja sen veli
Teatteri Akseli, Humalistonkatu 8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!