Tuore Vasen ranta poikkeaa näistä odotuksista. Stadilaisuutta ei ole lainkaan, vaan koko tarina ja seikkailu sijoittuu Pariisiin. Päähenkilöt eivät myöskään ole erityisen sanavalmiita tai edes ylimielisiä. Sen sijaan teosta lukiessa mieleen tuli koko ajan Reijo Mäki, häiritsevänä.
Häiriö on helposti paikallistettavissa kirjan sanastoon: kyyppari, laatumerkki ja sen sellaiset eufemismeiksi tarkoitetut ilmaukset ovat Vares-kirjojen vakiotavaraa. Onneksi Vimma ei sentään ole sortunut komparatiivien ylettömään käyttöön, silloin yhteys menisi jo ylenpalttiseksi. Ehkä Vimma on vain lukenut liikaa Vareksia (tahaton yhteys) tai sitten hän etsii näillä jonkinlaista äijäuskottavuutta (tahallaan), mutta kustannustoimittajana olisin nuo sanat muiksi muuttanut kummassakin tapauksessa.
Mäen ja Vimman suurin ero on se, että Vimman namedropping on ja pysyy, tuotemerkkejä ja sen sellaista vilisee tekstissä paljon. Vilisköön.
Jos etsit kieleltään taidokasta romaania, et sitä tästä löydä. Jouheva juoni on kuitenkin se, mikä pelastaa Vasemman rannan. Juoni on varsin suoraviivainen, mitään nerokkaita hämäyksiä ei ole, mutta tarina on niin tapahtumarikas ja hengästyttävä, että jäin hienosti koukkuun. Terrorismi ja salaliitot kiehtovat, ja pariisilainen miljöö kuvataan elävästi. Vimma on asunut vuoden Pariisissa tätä kirjaa tehdessään, ja kaupunki on selvästi ehtinyt tulla kirjailijalle tutuksi.
Kirja tuli nopeasti luettua, ja sehän on hyvä merkki.
Tuomas Vimma: Vasen ranta
Gummerus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!