Täytyy todeta, että tässä meni palkinto kyllä erinomaisen oikeaan osoitteeseen. Jukka Viikilän kieli on upeaa, ja kielestä tämä teos elää ja saa voimansa. Niin kuin kaunokirjallisuuden kuuluukin. Aiemmin lyriikkaa julkaissut Viikilä on tässä taivuttanut ilmaisuaan piirun verran proosaan päin, ja tuloksena on helppolukuista, mutta silti kaunista ja raikasta tekstiä. Ja rajaus on tiukka, rönsyjä ei ole missään.
Paljon muitakin ansioita teoksella on, kuten kiehtova ajankuva 1800-luvun alusta. Silloin Johan Carl Ludvig Engel suunnitteli Helsingin keskustaa, ja erikoisessa asetelmassa on kaksi puolta. Ainutlaatuinen tilaisuus suunnitella koko kaupunki tarjoaa ilon, täyttymyksen ja onnistumisen tunteita arkkitehdille, mutta vastapainona on koti-Berliini, johon kertoja kaipaa. Ja koko ajan hän puntaroi tätä suurta ratkaisua sekä itsensä että etenkin vaimonsa Charlotten puolesta. Haaveet paluusta jäivät haaveiksi, ja niin kertoja muuttuu alun innostuneesta lopun lannistuneeksi surumieleksi.
Mutta kuten sanottu, juonen dynamiikka tai ajankuva ovat vain bonuksia. Kieli on ykkönen. Sen kauneudessa on myös valtavasti viisautta. Vaikka näin: "Syvästi vaikuttava musiikki tai rakennus synnyttää tunteen, että tämä asia oli jo minussa olemassa. - - Halusin rakentaa Helsinkiin jotakin ennennäkemätöntä, joka olisi heti kaikkien omaa."
Tai: "Olen valvonut ja miettinyt keinoja lisätä elinvoimaani. Hankkisinko rakastajattaren? (Miten sellaisia hankitaan?) Tarvitsisin naisen kanssa sellaista uskallusta, jota on vain vasta tavanneilla."
Tai: "Tunteet ja ajatukset on tarkoitettu vain käväisemään ihmisessä. Tämän kiistäminen on terveydelle vaarallista, sillä seisovassa vedessä syntyvät kulkutaudit. Parhaat ystäväni muuttavat nauraen mielipiteitään."
Niin kuin jo edellisestä sitaatista saattoi tarkka lukija huomata, 1800-luvun perspektiivin voi helposti taivuttaa nykypäivään. Näin Viikilä kommentoi somesosiaalisuutta Engelin suulla: "Ystävyydestämme puuttuu tavanomainen kerrotun ja kohtaamisesta saadun tiedon suhteuttaminen." Tai turismia: "Seikkailijoihin pätee sama kuin keisareihin: heidän havaintonsa maailmasta ovat vähäisiä, koska he saavat siitä vain varta vasten heille luodun kuvan."
Jos tykkäät runoudesta mutta nykyrunous tuntuu liian hankalalta tai raskaalta, lue tämä. Kokonaan, eihän noista sitaateista saa käsiinsä kuin häivähdyksen, jos sitäkään.
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!