torstai 21. kesäkuuta 2018

Ikuisia asioita kaukaisesta Grönlannista

Kesän lämmössä on kiva rentoutua kevyemmän kirjallisuuden parissa. Niinpä valitsin hyllystä Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat, yli kuusisataasivuisen järkäleen, joka kertoo 1700-luvun lopulla Grönlantiin muuttavasta papista. Ja siihen ne viikkokaupalla kestäneet helteet sitten loppuivatkin.


Mutta kovin monta sivua ei tätä tiiliskiveä tarvinnut lukea kun se jo tempaisi maailmaansa. Ja se maailma on komea: Leine on tehnyt huikean taustatyön ja sitten sommitellut sen valtavaksi tarinaksi, jossa kaikki on paikallaan, mutta ilman yksityiskohdilla keikarointia tai sen sellaista.

Tarinan keskiössä on Morten Falck -niminen mies. Hän muuttaa Norjasta Kööpenhaminaan, opiskelee papiksi, ihastuu naapurintyttöön, jättää tämän ja lähtee sitten lähetystyöhön Grönlantiin. Laivamatka on koettelemuksia täynnä, mutta matka on vain alkusoittoa kaikelle sille ankaruudelle ja moraaliselle rappiolle mitä Grönlannilla on tulijalle tarjota. Ja vaikka hän kuuden vuoden päästä palaa Tanskaan, silti hän toteaa elämänsä olevan Grönlannissa, joten sinne hän taas lähtee.

Vaikka kaikki tapahtuu yli kahdensadan vuoden takaisessa ajassa, Leinen tekstin pääpaino ei ole historiassa tai edes inuiittieksotiikassa. Ei suinkaan, sillä pointti on, että ihmiset ja elämä ovat yllättävän samanlaisia 1700-luvun Grönlannissa kuin nyt ja tässä. Ihmisillä on erilaisia haaveita ja pyrkimyksiä, he rakastuvat ja kieroilevat ja pettyvät ja sekoilevat, oli kyse sitten näin etäisestä ja eristyneestä maailmankolkasta tai mistä vain.

Ja Leinen kynä kulkee, se kirjoittaa parhaimmillaan lyyrisen kaunista kieltä. Ja tarina kulkee myös, koko ajan se imee mukaansa. Paikoin tuli mieleen Tommi Kinnusen Neljäntienristeys (ei vähiten siksi, että tässäkin on raju sikiökohtaus), paikoin jotkut laveat jenkkikirjailijat kuten Joyce Carol Oates tai Nathan Hill. Lavea kerronta puolustaa paikkaansa, Harppuunamies-jakso on ainoa, joka tuntuu irralliselta ja jonka olisi voinut jättää pois.

Suomennos on erinomainen, luonteva ja huolellinen. Esimerkiksi näin: "Tänne me grönlantilaiset kuulumme, Habakukilla oli tapana sanoa vaimolleen. Meri on meidän äitimme, siksi meidän on pysyttävä meren ääressä. Maria huomauttaa: Aikuinen ihminenhän jättää äitinsä, emmekä me ole enää lapsia." Mutta ei tämä teos mahdu millään lailla sitaatteihin, se pitää lukea kannesta kanteen.

Hyvän kirjan tunnistaa myös siitä, että se innoittaa etsimään lisätietoa. Wikipediaa tuli aika ajoin selailtua, ja Google Mapsia, jopa lentojen hintoja tuli kurkattua (pelkkä meno Nuukiin yli kaksi tonnia, taitaa jäädä väliin valitettavasti). Tiedoksi: kirjan lopussa on kartta, josta kirjassa mainitut Grönlannin paikat löytyvät - Google Mapsissa kun on ihan eri näköiset nimet.

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat
Suom. Katriina Huttunen
Tammen keltainen kirjasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!