lauantai 12. kesäkuuta 2021

Poukkoilevaa filosofiaa

Ilkka Niiniluotoa olen muistaakseni lukenut useammankin kirjan verran joskus opiskeluaikoina. Hyvän elämän filosofiaa on ilmestynyt vuonna 2015, palataanpa siis Niiniluodon pariin pitkästä aikaa. 

Tämä ei ole yksi teksti vaan kokoelma Niiniluodon esitelmiä, puheita ja artikkeleita 90-luvun alusta vuoteen 2015. Niissä pohditaan monenlaisia filosofisia asioita kuten erilaisia ihmiskäsityksiä, etiikkaa, rahan merkitystä onnellisuudelle, ihmiselämän kaarta, liikuntaa ja vaikka edistyksen ideaa. Hyvän elämän ajatus kokoaa hajanaiset aiheet yhteen, vaan ei kovin kiinteästi. 

Hajanaiset aiheet ja pitkä aikajänne eivät ole eduksi tälle kokoelmalle. Aiheiden monipuolisuus ei sinänsä haittaa, mukavaahan se on että katsellaan ja ajatellaan sinne sekä tänne. Mutta se kyllä haittaa, että tekstit ovat haastavuustasoltaan huomattavan erilaisia keskenään. Jotkut aivan helppolukuisia, jotkut todella vaikeita. Lukukokemusta voisi kuvata esimerkiksi poukkoilevaksi. 

Piristävää tällaisen lukeminen kaikesta huolimatta on. 

Ilkka Niiniluoto: Hyvän elämän filosofiaa

Suomalaisen kirjallisuuden seura


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!