maanantai 23. syyskuuta 2024

Kasarinostalgiaa ja innovatiivisuutta

Bogart Co. oli 1980-luvulla Suomen ykkösbändi. Se ei ollut kuin muut, vaan bändi sekä näytti että kuulosti erilaiselta. Ja se herätti tunteita, laidasta laitaan. 

Aku-Tuomas Mattila on tehnyt ison työn tallentaessaan Bogart Co:n tarinan kansien väliin. Suuruus näkyy sekä kirjan tiiliskivimäisessä ulkoasussa että tekstin laadussa. Tarina etenee jouhevasti, lukijan on helppo pysyä sen imussa. Kaikki bändin jäsenet pääsevät paljon ääneen, myös vuonna 2021 menehtynyt Johnny Gustafsson. Ja koska kaikki tieto on ensi käden tietoa, jutut ovat paitsi luotettavia myös moniulotteisia.

Monessa asiassa Bogart Co. raivasi tietä. Päällimmäisenä näkyvät tietenkin turbokasarilook, kimaltavat ja sporttiset vaatteet, takatukat, värikäs lavashow, ja ennen näkemättömät mainosdiilit. Mutta musiikillisesti bändi oli todella edellä aikaansa, kun se tarttui kaikkeen 80-luvun uuteen tekniikkaan. Syntikat, sekvensserit ja samplerit olivat kasarilla yleisesti pannassa, mutta nykyään kaikki musiikki tehdään niillä.

Historiikissa on tärkeä kertoa tuollaisista innovatiivisista ja rohkeista asioista, mutta vielä tärkeämpiä ovat ihmisten kesken tapahtuneet sattumukset. Niitäkin kirjassa riittää vaikka kuinka paljon, vaikka epäilemättä aika moni juttu on jouduttu jättämään poiskin. 

Itselleni kirjassa on kiinnostavaa myös se, että 80-luvun puolivälissä levytimme Uman namu -yhtyeen kanssa samassa studiossa kuin Bogart, ja 80- ja 90-lukujen vaihteessa soitin Boycottissa, joka oli saman ohjelmatoimiston asiakas kuin Bogart Co, ja meillä oli sama miksaaja. Tuttuja hahmoja siis vilahtelee kirjassa jatkuvasti. 

Hieno kirja, ja kiinnostava, olit sitten fani, vihaaja tai autuaan tietämätön koko yhtyeestä. 

Aku-Tuomas Mattila: Bogart Co. Ainoa. Yksinäinen.

Sammakko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!