Olin viikko sitten Helsingissä Tekstin talon Ketjuklubilla keskustelemassa musiikin ja kirjallisuuden eroista ja yhtäläisyyksistä. Pitkän keskustelun aikana ehdittiin puida aihetta monista kulmista. Yksi oli tietenkin rytmi. Rytmi syntyy siitä, kun jokin toistuu.
Jon Fosse sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2023. Ensimmäinen suomennettu teos on Aamu ja ilta, lyhyt kirja. Se on erinomainen esimerkki kirjallisuuden rytmeistä, tässä kirjassa rytmi suorastaan pomppii silmille koko ajan.
Alkusivut menivät hämmennyksen vallassa. Pisteitä ei ole, pilkkuja kyllä. Ja muutama kysymysmerkki siellä täällä. Tätä ei pidä antaa aloittelevan lukijan käsiin, ajattelin, ja ajattelin myös, että miksi Fosse haluaa tällä tavalla lukijaa kampittaa.
”- - Olain päätä pakottaa eikä pimeys ole enää punaista ja pehmeää ja kaikki äänet ja tasainen jyskytys aa aa no niin aa aa aa no niin ja kas noin aa ee aa ee aa kohinaa aa huminaa aaa vanha joki ja vedessä aa ee aa keinuntaa aa ja aa oo aa kaikki on aa hyvin - -”
Ei ole mitään helppolukuista tämä.
Myös kirjan muoto on erikoinen: lukuja on kaksi. Ensimmäinen on lyhyt, toinen pitkä. Ensimmäinen kuvaa syntymää, toinen kuolemaa. Tapahtumat ovat hyvin pieniä, mikä on aina hyvän kirjan merkki. Pientä kun on katsottava tarkemmin.
Ja koko jutun juoni on siellä kielen rytmissä. Sanasto on aivan arkista, varsinaista juonta ei ole, lukijan kaikki huomio on rytmissä. Siinä, miten sanat, ilmaukset, asiat, tapahtumat, repliikit, kaikki toistuvat. Tällä Fosse tavoittaa aivan huikean hienon ja koherentin kertojanäänen, joka kertoo kaiken ajattelun kielellä, ajatuksien logiikalla - ajatuksethan eivät ilmesty jäsenneltyinä lauseina, vaan jonkinlaisina sanavirtoina tai -putkina tai -mökkyinä tai ties millaisissa muodoissa. (Takakansitekstissä Fossen kieltä kutsutaan kyllä melodiseksi, mitä en aivan ymmärrä.)
”- - ja hän panee tupakan pois ja Johannes ajattelee että nyt hän syö koko voileivän sen enempiä ajattelematta, Johannes ajattelee ja hän ottaa voileivän käteensä ja haukkaa sitä ja juo kahvia ja voileipä hupenee ja hän jättää reunat keittiön pöydälle - -”
Mitä pitemmälle teosta lukee, sen paremmalta se tuntuu, ja varsinkin loppupuolen hämäryys on komeaa. Ja aivan loppu on todella liikuttava, melkein naiivilla tavalla.
Juuri näin tämä kirja piti kirjoittaa ja suomentaa, aivan mestarillinen teos.
Jon Fosse: Aamu ja ilta
Suom. Katriina Huttunen
WSOY
