Mistä mahdoin päätyä tämän kirjan äärelle? En muista, todennäköisesti luin arvion siitä jostain. Kenties Suomen Kuvalehdestä. Hyvä että päädyin, hyvä että luin.
Hanna Kuusela on sosiologi ja kulttuurintutkija. Hän on huolissaan yliopistoista ja demokratiasta. Erityisen huolissaan hän on yliopistojen demokratiakehityksestä. Niin huolissaan hän on, että on ottanut osaa mielenosoituksiin, kirjoittanut yleisönosastoihin, ja nyt kirjoittanut kokonaisen kirjan aiheesta.
Ja aihehan on erittäin tärkeä. Olen itse vieroittunut yliopistomaailmasta, joten teki hyvää lukea sen nykytilasta tällainen kirja. Toki olen tiennyt, että yliopistomaailma on julma ja leikkauksissa kurjistuva: kun hain nykyistä musiikinopettajan virkaani, samaan aikaan olin hakemassa myös Turun yliopiston musiikkitieteen yliassistentin virkaa. Onneksi tämän viran täyttöprosessi oli nopeampi, enkä ehtinyt edes lähettää hakemusta yliopistoon. Yliopiston virka olisi ollut vain viisivuotinen, palkka huonompi. Ties missä heitteillä olisin, jos olisin sen viran saanut. En edes tiedä, onko Turun yliopistossa enää musiikkitieteen yliassistentin virkaa. Lieneekö koko musiikkitieteen oppiainettakaan.
Kuuselan teksti on vihainen hätähuuto yliopiston demokratian puolesta: hallinnon ja yliopiston olemuksen puolesta. Kirjassa on jotain samaa kuin Irene Kajon teoksessa Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta, samaa vimmaa.
Aihe on kapeahko, Kuusela hakee siihen syvyyttä kirjallisuudesta. Tutkimuksista, runoudesta, proosasta. Ja tietenkin omista kokemuksistaan murenevan instituution syövereissä. Jonkun verran kirja toistaa itseään, mutta tällaisessa esseistisessä tekstissä se ei ole huono asia.
”Elämme jo maailmassa, jossa on normaalia tavoitella tutkintoa ja sen jälkeistä uraa ennemmin kuin sivistystä ja käyttää näiden saavuttamisessa apuna sitten vaikkapa - - tekoälyä.”
Aivan samaa voin lukio-opettajana sanoa lukio-opiskelun muuttumisesta.
”Demokratian halveksunnasta, fasismilla flirttailusta ja edistyksellisten rakenteiden - kuten sopimusyhteiskunnan - romuttamisesta on tullut myös koulutettujen leikkiä.”
Tästä todistaa esimerkiksi tämän päivän lehti. Tai eilisen. Tai huomisen. Kuuselan syytös on äärimmäisen ajankohtainen, ja tärkeä.
Hanna Kuusela: Syytös. Muuan akateeminen komitragedia
Vastapaino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!