Muumien kanssa tuli vietettyä aikaa silloin kun lapset olivat pieniä. Taikatalvi-kirjaa en muista lukeneeni, joten otin sen kouluun lukutuokiokirjaksi. Luin kirjaa siis neljänä päivänä viikossa kymmenen minuuttia kerrallaan, mikä ei tietenkään ole millekään kirjalle eduksi, mutta hyvin tuo kulki silti.
Eniten minua kiinnosti Tove Janssonin kieli: miltä se näyttää nyt, kun olen itse kirjoittanut kaksi kirjaa ja käynyt kirjoituskursseja? No, kieli on upeaa. Kirkasta, kaunista, aivan mestarillista.
Ja Taikatalven tarinassa on kiehtova tunnelma, mystinen mutta kuitenkin turvallinen. Jännää, että nimenomaan tuo turvallinen tulee ensimmäisenä nyt mieleen kun kirja tuli luettua. Kaipa Muumeihin liittyy niin paljon kaikenlaisia muistoja ja assosiaatioita.
Erityisen koherenttina en kuitenkaan tarinaa osaa pitää. Se lienee lastenkirjojen tapa pitää yllä mielenkiintoa: kaikenlaista yllättävää tapahtuu, ja pitääkin tapahtua.
Tove Jansson: Taikatalvi
Suom. Laila Järvinen
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!