Vuonna 2013 ilmestyi Apina pulpetissa, kirja, jossa Tommi Hoikkala ja Petri Paju istuivat vuoden peruskoulun pulpetissa tutkimassa ysiluokkalaisten yhteisöllisyyttä. Tuore Kapina pulpetissa toistaa asetelman: Leea Lakka istui lukuvuoden verran ysiluokan takapulpetissa. Tällä kertaa näkökulmana on lukeminen ja kirjoittaminen sekä taitojen eriytyminen.
Lakka teki kokemuksistaan väitöskirjan, joka on luettavissa ilmaiseksi netissä. Tämä kirja kertoo yleistajuisesti siitä, miltä tuo vuosi näytti tutkijan silmin. Lakka mietiskelee takarivin olemusta, sukupuolieroja, lukutaidon ulottuvuuksia, koulun muuttumista, digitalisaatiokehitystä, mopoja, liikuntaa, ammattikoulua ja lukiota, äänikirjoja ja paljon muutakin.
Kirja on opettajalle todella mielenkiintoinen, eikä sen lukemisesta haittaa ole muillekaan. Hyviä huomioita on paljon, esimerkiksi siitä, kuinka koulun tehtävä on kertoa jokaiselle oppilaalle, millainen hänen roolinsa ja asemansa on suhteessa muihin.
Tai kuinka digitalisaatiossa usein kuulee sanottavan, että tämä on sitä alkukankeutta. Jota on nyt ollut jo 25 vuotta. Tätä kuulen viikoittain itse opehuoneessa, kun kollegat tuskailevat laitteittensa ja palveluidensa toimimattomuutta. Musiikinopettajana saan käyttää Applen tietokonetta, jossa (kop kop) moisia ongelmia ei ole. GarageBand on tarpeeksi iäkäs ohjelma, lastentaudit ovat takana.
Tutkijan pitää istua takarivissä, koska eturivistä ei kykene havainnoimaan mitään. Siksi takarivi saa kirjassa erittäin paljon huomiota. Ja se onkin mielenkiintoista. Eikä juuri mikään ole yllättävää. Takarivissä pätevät ikiaikaiset totuudet: vältellään tehtäviä, ollaan poikia, matkalla amikseen. Työskentely mitoitetaan tasan siihen, mitä on vaadittu. Pitkä teksti on liikaa, ja jos oikea vastaus on lukemisen takana, vastaus jätetään mieluummin kirjoittamatta. Valitettavasti tämä pätee nykyään myös lukioon.
Lukutaidosta Lakka kirjoittaa: ”Nykyään ajattelen, että lukutaidon heikkeneminen on monen yhteiskunnallisen kehityskulun sivutuote. Se, miten työ, varakkuus, terveys ja osallistuminen jakautuvat yhteiskunnassa, noudattaa samaa logiikkaa kuin heikon lukutaidon taustalta löydettävät tekijät. Ongelmat kasautuvat kiihtyvään tahtiin, lukutaito keikkuu kuorman päällimmäisenä. Suhtaudun yhä penseämmin ratkaisuihin, joissa oppilas kerrallaan koetetaan innostaa lukemisen äärelle.”
Eriarvoistuminen ei ole koulun syytä, mutta koulun toivotaan silti korjaavan tilanteen. Se on ymmärrettävää, mutta epäreilua.
Mitään taikasauvaa tilanteen korjaamiseksi ei kirjasta löydy. Mutta viisautta kyllä: ”Tarvitaan enemmän arkista lukemista, enemmän jämäkkää työskentelyn edellyttämistä, enemmän opettajille selkänojaa vaatia työskentelyä. Toisin sanoen ’kaurapuuroratkaisua’, arkista tekemistä.”
Jokainen pitkään opetustyötä tehnyt tietää tuon. Perusasiat kunniaan. Ja lisäisin vielä, että jos on kyllästynyt opettamiseen, pitää siirtyä kokonaan pois koulusta eikä lähteä hankehumppaan. Siitä kun on vain haittaa niille perusasioille.
Leea Lakka: Kapina pulpetissa
Nemo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!