Ikäviä ja vähemmän ikäviä päähenkilöitä

Jo aiemmin ruodin Gillian Flynnin kovasti kehuttua Kilttiä tyttöä, johon sytyin kovin hitaasti enkä lopultakaan mitenkään roihuten. Tänä vuonna ilmestyi suomeksi (suomentajanaan erinomainen Maria Lyytinen) myös Gillian Flynnin aiempi teos "Paha paikka". Jostain syystä olin päättänyt antaa Gillian Flynnille toisen mahdollisuuden ja riemu oli rajaton, kun Paha paikka löytyi Jyrkkälän kirjastosta pikalainaan tyrkkykarusellista.

Jos Kiltin tytön kanssa taistelin 244 sivua ennen tarinan jolkottamaan lähtöä, vei Paha paikka mukanaan saman tien. Olin jostakin arviosta tai mainoksesta lukenut, että Libby, tarinan päähenkilö, olisi erittäin luotaantyöntävä hahmo. Takakannen kuvauksessa hän ei itseään myöskään mitenkään mairittelevasti esittele. Libby saa kuitenkin inhimillisiä piirteitä niin paljon, että minä lukijana toivoin hänelle pelkkää hyvää.

Kirjan rakenteessa on Kiltistä tytöstä tuttua vuorottelua (siinä puolisot vuorottelevat kertojina) ja tarina etenee Patty-äidin, Libbyn ja Ben-veljen kertoessa tapahtumista. Synkkiä tapahtumia, synkkiä tapahtumapaikkoja, rankkoja ihmiskohtaloita. Kirjasta huokuu tunne kuin kaikki tapahtuisi jossain pimeässä, pölyisessä ja likaisessa paikassa.

Paha paikka ei ole nopealukuinen viihdekirja. Se on moniulotteinen, ajatuksia herättävä ja ihmisen pimeisiin puoliin luotaava kirja, joka sattuu osumaan rikoskirjallisuuden genreen. Kirja vie lukijaa syvemmälle arvoituksessa. Jälkeenpäin ajatellen en tainnut lukiessani edes yrittää arvailla, miten mysteeri avautuu, kuka on roisto tai että mitä lopuksi tapahtuu. Siksi taisin olla niin puulla päähän lyödyn yllättynyt, kun kaikki selvisi. Suosittelen.

Gillian Flynn: Paha paikka
WSOY

Tähän samaan arvioon lisään kirjan Karin Fossumin "Carmen Zita ja kuolema", jonka nappasin samaisesta tyrkkykarusellista myös pikalainana. Luin kirjat peräjälkeen, tosin Flynnin 381 sivua tuntui huomattavasti mutkikkaammalta, syvällisemmältä ja pohditummalta kuin Fossumin 216 sivua.

Karin Fossum on hyvin suosittu ja laajasti ja kansainvälisesti palkittu norjalainen dekkaristi. Täältä pohjolastahan rikoskirjailijoita tuntuu putkahtelevan, muista pohjoismaista tosin huomattavasti tiuhempaan kuin meiltä Suomesta. Dekkarihaasteeseen olen osallistunut lukuisilla ruotsalaisilla ja tanskalaisellakin opuksella.

Carmen Zita ja kuolema päätyi tämän postauksen jatkoksi siitä syystä, että tässäkin on lapsi, jolle käy huonosti ja toinen päähenkilö on myös ikävänoloinen naishahmo. Toisin kuin Pahan paikan Libby, Carmen Zita on minusta ihan oikeasti ahdistavan ikävä ihminen: hemmoteltu ja itsekäs. Hän on niin harmittava kiusankappale, että tuntuu kummalliselta, että kirjailija on päätynyt jotenkin niin helppoon ratkaisuun. Toinen päähenkilö, puoliso Nicolai, on korostetun kiltti, tunnollinen ja ihan nössö. Jälleen alleviivatun keveä ratkaisu.

Loppuratkaisun kohdalla tulee tunne, että kirjailijalta loppui aika kesken. En tarkoita, että Carmen Zita ja kuolema olisi päätynyt yhtä syvälliseksi kuin Paha paikka, jos sivumäärää olisi kasvatettu yhtä paljon, mutta nyt kirja jää keveäksi dekkariksi vaikka sillä olisi voinut olla eväät enempäänkin. Tai sitten Pahan paikan synkkä ja arpinen tunnelma jäi päälle. Carmen Zita on hyvä dekkari, mutta se voisi olla parempikin.

Karin Fossum: Carmen Zita ja kuolema
Johnny Kniga