Kaikilla on puolensa.
Forsblomin runot kommentoivat ympäröivää maailmaa koko ajan, sinne tänne sinkoilevat kirjalliset intertekstuaaliset viitteet ja myös digitaalinen maailma ovat alati läsnä. Ne aikaansaavat hauskoja mielleyhtymiä ja oivalluksia, mutta ne myös ärsyttävät, sillä näin tiiviit viittaussumat alkavat pian tuntua itsetarkoitukselliselta kikkailulta.
Haasjoen tekstit ovat haastavia, eivätkä ne tarjoa helppoja lukukokemuksia. Mitta ja rytmi ovat hyvin vapaita, äänteellistä leikkiäkin on vain vähän - tarttumapinta on siis pieni. Mutta syventymällä niistä aukeaa jotain, jota on vaikea määritellä. Jotain isoa, jotain kovin pientä. Jotain kiehtovaa.
Suomen tunnetuin runoilija sai viime lauantain Kingissäkin huomiota: "presidentin tyttären" Jenni Haukion esikoisrunokokoelma voitti valtakunnallisen Runo-Kaarina -kilpailun vuonna 1999. Sen runot ovat tämän pikku pinon helpoimpia, mikä ei ole negatiivinen arvio. Kokoelmassa liikutaan järven rannalla sijaitsevan kesämökin maisemissa, monesti yksinkertaisissa tunnelmakuvissa, ja kun metaforatkin aukeavat melko helposti, tekstin parissa viihtyy. Tästä on hyvä aloittaa.
Lyriikka vetoaa minuun erityisesti siksi, että siellä l'art pour l'art -iskulause elää ja voi paremmin kuin kenties millään muulla taiteenalalla. Taide taiteen vuoksi on nimittäin kivaa.
Saman asian toinen puoli on se, että runous on kuin jazz: pienen piirin, asianharrastajien oma juttu. Yleisö koostuu enimmäkseen niistä, jotka eivät vielä ole päässeet parrasvaloihin mutta tahtoisivat sinne.
Jenni Haukio: Paitasi on pujahtanut ylleni
Savukeidas
Pauliina Haasjoki: Hiukset
Otava
Harry Forsblom: Kuuluisia miehiä nesteessä
ntamo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!