Luimme kumpikin kirjan, mutta koska "rikosromaani" kuuluu enemmän minun tontilleni, ehdotti Tomi, että minä kirjoittaisin arvion.
Lukemisesta on jo tovi, mutta asiaa on pitänyt pureskella. Itse asiassa mistään muusta kirjasta emme ole ennen blogiin kirjoittamista jutelleet näin paljon. Kirjasta on puhuttu myös moneen otteeseen ystävien kanssa.
Vaikka dekkarien ystävä olenkin, rikosromaanit, poliisijännärit eivät minua sytytä. Alamaailman välienselvittelyt, narkkarit ja huumevelat ovat puistattavia aiheita. Yritin kerran lukea ruotsalaisen, kiitellyn Jens Lapiduksen kirjaa, mutta jätin sen alkusivuille jonkin teollisuusalueella tapahtuneen niskalaukausteloituksen jälkeen. Ei kiinnostanut.
No miten tämän nyt sitten oikein sanoisi... Voi kunpa Antero Niemisellä olisi ollut lähipiirissä joku oikein hyvin kielioppia tunteva ystävä. Jo kirjan takakannen tekstissä on kirjoitusvirheitä, päähenkilöpoliisin nimessä oli kirjoitusvirhe ja kirjan tekstissä kovinkaan moni yhdyssanan osa ei ole toista puoltaan löytänyt. Pilkkuja sen sijaan tekstissä on enemmän kuin tarpeen. Jos minua häiritsevät oikein kunnolla kustannustoimitettujen kirjojenkin kirjoitusvirheet, nyt harmitti aika paljon.
Kun aloin lukea kirjaa, voihkin virheitä ääneen. Tomi rohkaisi vieressä (hän oli käynyt samat voihkimiset läpi lukiessaan kirjan ennen minua) minua jatkamaan lukemista, sillä virheiden taustalla on kuitenkin tarina. Ja olihan siellä. Vaikka rikosromaanit eivät kiinnostakaan, löysin kirjasta oikein mukavan juonen, joka kuitenkin houkutteli lukemaan. Vainajia pukkaa, kiristys ja uhkailu kukoistavat ja poliisi on neuvokas. Kirjailija vaikuttaa tuntevan poliisislangia - vai onkohan se rikollisslangia - ja tapahtumat ovat genreen perehtymättömälle uskottavia.
Päällimmäinen ajatukseni kirjan lukemisen jälkeen on pohdinta siitä, mitä ammattiataitoinen kustannustoimittaja olisi tälle kirjalle voinut tehdä. Jo kieliasun oikaisu tekisi kirjasta ihan toisenlaisen. Entä millaisia omakustanteet ovat yleensä? Niitä en ole lukenut, vaikka tiedän, että esimerkiksi Elisa Kirjasta niitä saa parilla eurolla luettavakseen. Minkälainen käsikirjoitus pääsee oikein kustantajalle julkaistavaksi? Miten helposti kustantajan edustaja näkee tarinan kielioppipuutteiden takaa? Pitääkö kaikkien kirjailijoiden osata kieltä täydellisesti?
Kirjaa on saatavilla mm. Bookysta ja mikäli rikosromaanit kiinnostavat, lue ihmeessä. Vielä enemmän kannustan lukemaan kirjan, mikäli sinua kiinnostavat omakustanteet ja aloittelevat kirjailijat ilmiönä. Sillä tarina on kuitenkin tärkein, eikö?
Antero Nieminen: Nollatoleranssi
BOD (Books on demand)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!