Normaali ei ole normaali

Kesällä minua lähestyi Suomeenkin rantautuneen HarperCollins-kustantamon edustaja ja kysyi, josko olisin kiinnostunut lukemaan ja bloggaamaan uutuuskirjasta nimeltä Normaali. Kirja kuulosti synkkään alkukesään sopivan synkältä ja lupauduin sen lukemaan. Mielikuva kustantajasta rajoittui harlekiinien julkaisemiseen, mutta aina parempi, jos pääsee muuttamaan ennakkokäsitystä. Sain lupauksen myös siitä, että saan blogiin laittaa arvonnan Normaalista, joten aina parempi.

Kirja saapui elokuussa, mutta samantien en päässyt sitä lukemaan ja tämä postauskin on hiukan myöhässä.

Terävien esineiden (Gillian Flynn) jälkeen oli pakko pitää hiukan taukoa, mutta tapettujen lasten jälkeen siirryinkin sitten toiseen vastaavaan. Tomi kyselee toisinaan, että mitä luen ja huokailen synkkiä aihepiirejä. Kun kerroin, että vastapainoksi tapetuille tytöille luinkin häkkiin suljetuista tytöistä, joita silputtiin, taisi hän jäädä hiukan pohtimaan kirjamakuani. Itsekin hiukan hätkähdin.

Normaali on kuvaus miehestä, joka vaikuttaa ulospäin normaalilta, mutta oikeasti hän kiduttaa. Näin kirjan kansi lupaa. Kattia kanssa.

Missään kohtaa kirjaa ei mies vaikuta normaalilta. Eikä hän juurikaan kiduta, kunhan tappaa menemään. Oho, juonilipsahdus? Tarina on mukiinmenevä, koukuttavakin, mutta Terävien esineiden jälkeen se ei uppoa ihan samalla intensiteetillä (mutta mikä uppoaisikaan, kun on lukenut jotain todella lujaa kolahtavaa? Siinä välissä pitäisi lukea vaikka jotain hömppää, että saisi nollattua saman genren.) Mutta mieleen Normaali jää. On pakko myöntää, että vaikka päähenkilö on kuvattu ohuesti, on se vain tehokeino ja muiden henkilöiden kautta Normaalin päähahmon epänormaalius avautuu.

Graham Cameronille tämä on esikoisromaani ja sellaiseksi varsin vakuuttava.

Hassua oli se, että hoidin etukäteisperehtymisen kirjaan kovin heikosti.  Näin itse asiassa teen monesti, kun annan kirjan vain viedä. Oletin ilman muuta kirjailijan ja tapahtumapaikkojen sijaitsevan Yhdysvalloissa. Vaan ei. Kirjailija on Britti ja kaipa tapahtumatkin ovat sinne sijoittuvinaan. Paikannimet alkoivat vasta ihan loppupuolella antavaa osviittaa Englantiin. Jos olisin tämän tajunnut alusta alkaen, olisin ehkä osannut lukea kirjaa toisin. Tai no, olisikohan se vaikuttanut?

Poliisit kuvataan hauskasti, fiksustikin. Mutta muihin henkilöihin - etenkään päähenkilöön - ei oikeasti perehdytä, mikä on yhdenlainen korostuskeino, sillä lukija jätetään pohtimaan tätä normaaliutta, joka ei sitä ole.

Kuten sanottu, tätä kirjaa ennen kannattaa lukea jotain hattarankeveää. Suosittelen sekä kirjaa että höttöä. Uskon, että lukija tarvitsee kontrastin.

Ja käypä tykkäämässä sekä Facebook-sivuistamme sekä tähän kirjaan liittyvästä postauksesta.  Saatat nimittäin voittaa oman kappaleen Normaalia, jos olet molemmat tykkäykset onnistuneesti suorittanut ja arpaonnikin suosii. Onnea arvontaan!

Graeme Cameron: Normaali
HarperCrime