Joitakin päiviä sitten törmäsin taas Tuomaista kehuviin lausuntoihin, ja etenkin Parantaja kuului saaneen ylistystä sieltä sekä täältä. Niinpä kävin sen kimppuun. Enpä ole tainnut mitään kirjaa lukea niin nopeasti kuin Parantajan. Parissa päivässä teos oli hotkaistu, ja syy on se, että kirja on tosi hyvä, monin eri tavoin.
Ensinnäkin Parantajassa ei lässytetä turhia. Se on tiivis paketti, jossa tapahtuu paljon ja sanotaan paljon, mutta tiiviissä muodossa. Lukijan pääteltäväksi jätetään asioita, kaikkea ei tarvitse kertoa, ja tilanteisiin leikataan kutkuttavasti kesken. Kerronta on sujuvaa, dialogi nopeaa, tylyksi kumpaakaan ei silti voi mainita. Tärkeät asiat tuodaan kiertotietä tai sivulauseissa, ilman alleviivauksia.
Ja niitä tärkeitä asioita on paljon: kaikki liittyy kaikkeen, Tuomainen ei tuo näyttämölle mitään tai ketään ylimääräistä. Tämä on erityisen mestarillinen piirre Parantajassa. Tällainen tiukkuus ei tietenkään ole ainoa mahdollinen tapa kirjoittaa hyvä romaani, mutta tätä kirjaa voisi käyttää kouluesimerkkinä tiukasta rakenteesta.
Tarinassa on erinomainen imu, se rullaa huikean hyvin läpi koko teoksen. Ja kaikkein kiehtovinta teoksessa on sen kuvaama dystopia lähitulevaisuuden maailmasta, jossa ilmastonmuutos on mullistanut kaiken. Helsingissä sataa koko ajan, talot ja tiet ja ihmiset ovat hunningolla, yhteiskunta sellaisena kuin me sen tunnemme on romahtanut. Tuomainen kuvaa isoja asioita, mutta usein pienten yksityiskohtien kautta, ja niistä on kiehtovaa kuulla.
Ja tuo dystopia on ihan mahdollinen, siinä on viimeinen syy Parantajan vetovoimaan.
Antti Tuomainen: Parantaja
Helsinki-kirjat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!