Muistelin, että Minun sukuni tarina (1999) olisi ollut erinomaisista kirjoista erinomaisin, ja näköjään seitsemäntoista vuotta ei ole muuttanut yhtään mitään minun ja kirjan välisessä suhteessa. Päähenkilö on kirjailija, Jari Tervon näköinen ja oloinen mies, joka ei ole saanut julkaistua kolmeen vuoteen mitään. Hän alkaa tehdä kirjaa Matias Hermanni Kuukkelista, joka on kolminkertainen murhamies. Tarina polveilee moneen suuntaan, ja lopussa langat solmitaan yllättävillä tavoilla niin, että rakenteesta voi vain huikaistua. Paljon kertoo sekin, että lukeminen kesti vain kaksi päivää.
Seitsemässätoista vuodessa juoni oli jo ehtinyt unohtua, muistin vain nimenomaan sen, että rakenne on huikea, joten sain kokea koko homman toiseen kertaan. Mitään kirja ei ole menettänyt ajan mukana. Aika on sen sijaan menettänyt paljonkin, koska vaikka Tervon viimeisimmät kirjat ovat olleet oikein hyviä, näille vuosituhannen vaihteen opuksille ne eivät pärjää. Ja jossain siinä välissä oli niitä poliittisia kirjoja jotka meinasivat pilata lempikirjailijani kokonaan. Toivoa sopii että kun tämä nykyinen elämäkerrallisen sarjan päähenkilö pääsee aikuisikään, jutut muuttuvat vielä paremmiksi.
Rakenteen lisäksi parasta on tietenkin Tervon kieli. Tämän teoksen alussa se on liiankin tiukkaa, mutta edetessään kerronta haukkaa sen verran ilmaa ettei ihan aforismikokoelmaa tunne lukevansa. Kielessä viehättää sen rytmi, kekseliäisyys, omaäänisyys ja tietenkin huumori, jonka kaltaista oikein kukaan ei tällä hetkellä kirjoita.
Valitettavasti.
Kari Hotakainen kirjoittaa yhä loistavia kirjoja. Roope Lipasti pääsee hyvin lähelle mutta Tervon roisimpi ote putoaa tähän osoitteeseen vielä paremmin.
Jari Tervo: Minun sukuni tarina
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!