Alleviivaamaton antielämäkerta

Rammstein on yksi niistä harvoista bändeistä jotka ovat kolahtaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana allekirjoittaneeseen, ja syynä on paitsi bändin topakka soundi, myös ja ennen kaikkea huumori. Bändi ei ikinä hymyile, mutta juuri tuollainen naama peruslukemilla kieli poskessa -touhu uppoaa meikäläiseen. Kaikenlaista kummallista tehdään, mutta mitään ei alleviivata tai selitellä.

Rammsteinin jäsenistä selkeimmät roolit on laulaja Till Lindemanilla ja kosketinsoittaja Flakella: edellinen kiusaa jälkimmäistä. Siksi Flaken (oikealta nimeltään Christian Lorenz) täytyy olla merkittävä hahmo bändin sisäisessä dynamiikassa ja innovoinnissa.

Suomen Kuvalehti kirjoitti edellisviikolla mairean arvion Flaken tuoreesta omaelämäkerrasta Kosketinrunkkari, joten pakkohan se oli heti varaukseen laittaa. Ja sepä onkin oiva opus.

Rammsteinista kirja ei kylläkään kerro. Ja muutenkin Kosketinrunkkari on varsinainen antielämäkerta: Flake pyrkii esittämään itsensä yleensä mahdollisimman huonossa valossa. Tuntuu kuin Flake olisi listannut kaikki ne tavat, joilla elämäkerroissa yleensä ihmistä nostetaan, ja sitten hän ampuu nuo kaikki alas yksi kerrallaan. Kosketinsoittaja kuvailee, kuinka melkein kaikki menee huonosti: kaverit kiusaavat, opinnot takkuavat, naiset eivät kiinnostu, bisnekset tuottavat lähinnä persnettoa, hieno autokin menee kolarissa lyttyyn. Kirjassa on paljon kuvia, monet niistä huonoja ja kohteelleen epäedullisia. Rammstein-kuvia ei ole, rappioromantiikka kukoistaa.

Tällä käänteismetodilla voisi helposti kirjoittaa huonon ja tylsän kirjan, mutta ei. Vaikka asiat näyttävät menevän huonosti, Flaken sivulauseet paljastavat, että siinä ei ole koko totuus, päinvastoin. Monenlaista menestystä tulee ja menee, mutta kaikella on puolensa. Oikeasti Flake on paljon lukeva ja selvästi erittäin fiksu ja huumorintajuinen tyyppi, jolla on sana ja ilmaisukyky hallussa. Kirjassa on samaa alleviivaamatonta huumoria ja elämänmakua kuin Rammsteinissa.

Parasta on lämpö, jolla Flake suhtautuu ympäristöönsä, kohtaamiinsa ihmisiin, tekemisiinsä ja elämänsä käänteisiin. Erityisen mielenkiintoista on DDR:n ajan kuvaus: Flake on erittäin tyytyväinen elämäänsä itäsaksalaisena. Siinä, missä joku toinen näkisi puutetta ja kurjuutta, Flake näkee säilyttämisen arvoisia arvoja, asioita ja tavaroita. Kosketinrunkkari onkin siksi eräänlainen länsimaisen, jatkuvaan kasvuun tähtäävän elämäntyylin kritiikki, ja hieno sellainen onkin. Alleviivaamaton ja kaunis.

Kirjan lopussa Flake heittää ilmaan ajatuksen Rammstein-kirjastakin. Hänestä se olisi "hyvä juttu". Niin minustakin.

Flake: Kosketinrunkkari
Minerva