perjantai 6. heinäkuuta 2018

Lapsuuden äänimaisemaa

Isäni sai lahjaksi Hectorin muistelmakirjan Asfalttihippi, ja niin minäkin pääsin tutustumaan tähän opukseen.


Hectorin musiikki on kuulunut lapsuuteni äänimaisemaan kiinteänä osana, niin kuin kai lähes kaikkien 70-luvulla eläneiden suomalaisten. Kirja ei kata koko uraa vaan päättyy 70-luvun lopulle, ja jatkoa on luvassa, "sikäli kun jaksan muistaa".

Asfalttihippi on helppolukuinen ja selkeä teos, se kulkee kronologisesti esivanhemmista eteenpäin ihan niin kuin kunnon elämäkerran kuuluu. Teksti kulkee jouhevasti eikä kikkaile. Erityisen syvälliseksi Hector ei heittäydy, mutta mielenkiintoisia juttuja on paljon. Esimerkiksi se, että laulaja-lauluntekijän uran aloittanut Palkkasoturi oli aivan yksinäinen julkaisu 60-luvulla, mitään muuta Hector ei silloin tehnyt. Ensimmäinen LP tuli vasta 1972, ja keikoille mies lähti varsinaisesti vasta kun kolme ensimmäistä levyä oli tehty ja suosio suuri.

Monin paikoin mieleen tuli lukiessa muistikuvia omasta lapsuudesta, ja usein niiden sävy oli haikea. Ennen ei kuitenkaan kaikki ollut paremmin, nimittäin nyt lukijalla on helppoa: kun Hector esimerkiksi kertoo, että Herra Mirandos -kappaleessa käytettiin Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselta lainattua syntetisaattoria (jota soitettiin koskettamalla metallisilla puikoilla soittimen antureita), voin YouTubesta tai Spotifysta saman tien laittaa tuon kohdan soimaan.

Tuttuja kappaleita on paljon, mutta vielä enemmän tuntemattomia. Esimerkiksi Liisa pien tai Irina Milanin ja Jorma Panulan kanssa tehty Mitä tapahtuu! -levy ovat menneet kokonaan ohi. Ei ihan ihmeellistä tosin, sen verran haahuilevaa musiikkia ne ovat. Mutta mielenkiintoista oli niihinkin tutustua, sekä kirjan sivuilta että kuunneltuina.

Paljon Hector on ehtinyt. Vain elämää -ohjelmaan osallistuminen vuonna 2016 varmisti sen, että musiikinopettajan ei tarvitse ihan nollasta asti alkaa oppilaita Hectoriin tutustuttamaan. Vaikka kyllä jokainen nykynuori tietää ainakin Lumi teki enkelin eteiseen ilman telkkariakin.

Heikki Harma: Hector, Asfalttihippi
Kirjoittaneet Heikki Harma ja Tuula Kousa
Otava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!