Sinnikkyys kuitenkin palkitaan, kirjan kaikki muut novellit ovat komeita. Ja lunastavat ne lupaukset, joita tätä teosta ylistävät kritiikit ovat antaneet. Joiden vuoksi kirja minun yöpöydälleni päätyi.
Salmenniemi kulkee tarinoissaan sujuvasti tyylistä toiseen. Toisinaan peräkkäisiä novelleja yhdistää jokin seikka, sitäkin useammin Salmenniemi laittaa tarinat ja tyylit törmäämään toisiinsa. Siitä syntyy vaihtelua ja kontrasteja, ja sellainen on kivaa.
Kokoelman painopiste on Ihminen on onnellinen eläin, joka on esseemäinen, omakohtaisen oloista filosofista pohdiskelua sisältävä novelli. Se ylistää keskinkertaisuutta: vain keskinkertaiseen tyytyvä voi elää onnellista elämää. "Ne, jotka juovat vain parhaita viinejä, menettävät ilon juoda keskinkertaista viiniä tyytyväisenä. On suuri onni luulla, että Rosson vetinen litku on aivan täydellistä punaviiniä, joka sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen." Vaikka ironian henki leijuu novellin yllä, ajatuksissa on kitkerä totuuden katku.
Kirjallisuus ajaa lukijaa väärään suuntaan: "Siksi minusta tuntuu käsittämättömältä, että koko elämämme meille kerrotaan tarinoita, joissa rakkaus saa ihmiset siirtämään vuoria, joissa periaatteet saavat ihmisen ylittämään itsensä ja muuttumaan perinpohjaisesti. - - Kuka enää tappaisi itsensä yhden ihmisen vuoksi, kun tarjolla on kymmenen muuta helpon sovelluksen päässä? Kuka jaksaisi edes polttaa autoa, kun vakuutus kuitenkin korvaa kaiken ja uusia autoja valmistuu tehtaassa joka sekunti?" Hetkittäin ironia kääntyy itseen: "Olen lukenut jopa novelleja - nykyisin täysin kuollut kirjallisuudenlaji - lähinnä ihmetellen, miten niistä voi edes periaatteessa nauttia."
Ja tämän pitkän pohdinnan päälle puskee novelli, jossa luetellaan Suomen presidentit ja määritellään, kuinka suuri kakkapillu kukakin on ollut ja mistä syystä. Halonen on sukupuolensa vuoksi tietenkin kusimulkku, ja ainoastaan istuva presidentti saa armahduksen. Näytä, älä kerro, todistaa Salmenniemi.
Muissa novelleissa seurataan muun muassa lentokoneessa piereskelevää naista, psykiatrin potilaskertomuksia, lytätään elokuva Hymyilevä mies kohtaus kohtaukselta, ja toinen huipennus tulee itsekeskeisestä kirjailijasta kertovassa Haastattelu-novellissa, joka paljastuu lopussa parafraasiksi Cheekin haastattelusta. Kyllä, tarkistin, verkostahan tuo löytyy: se todella on lähes sanasta sanaan Cheekin tekstiä.
Novelleistakin voi nauttia, kunhan jaksaa ensimmäisen yli.
Harry Salmenniemi: Delfiinimeditaatio ja muita novelleja
Siltala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!