Ensimmäisen puoliajan jälkeen olin hiukan epäilevällä kannalla. Onko todella tarpeen tuoda yhteen näytelmään niin paljon kaikkea: kulttuurihistoriaa, politiikkaa, naisasiaa, kaksinaismoralismia, suomen kielen tai taiteen asemaa yhteiskunnassa? Tarinasta tuntui puuttuvan fokus.
Mutta toisella puoliajalla fokus sitten löytyi. Näytelmä kääntyi nimensä mukaisesti rakkauden pohdintaan, enää ei tarvinnut puhua kaikesta, rakkaus riittää. Suurin on rakkaus ei ole mikään kevyt viihdepläjäys, vaan tekstiä on paljon ja se on painavaa ja koskettavaa. Elämä on pettymyksiä täynnä, mutta rakkaudessa pettyminen ei tarkoita siitä luopumista, päin vastoin. Näytelmä kulkee yleisestä yksityiseen ja yksityisestä, Jussin ja Elisabethin epäonnisesta rakkaudesta, löytyy taas yleinen viisaus johon katsoja voi peilata omaa elämäänsä.
Emmi Louhivuoren ohjaus toimii Akselin pienellä näyttämöllä mainiosti, pienieleisesti mutta väkevin tuntein. Salla Vahtera Elisabethina, Piia Leppämäki Minnana, Osku Pikander Jussina ja Minerva Kallioniemi Almana ja Liidana tekevät kaikki hyvää työtä, erityisen vakuuttava on Vahteran keskittynyt ja näkemyksellinen Elisabeth. Kirjojen sivut toimivat lavasteina erinomaisesti.
Myös Jouni Lehtosen musiikki ansaitsee erityisen maininnan. Sitä on paljon, todella paljon, ja siinä fokus on koko ajan kohdallaan. Enimmäkseen se on pianolla ja sellolla soitettua, pienen sekuntimotiivin ympärille rakentunutta hiljaista maisemaa. Välillä lyhyet sävelet kasvavat pitemmiksi ja taas lyhenevät. Vaikka tunteet räiskyvät näyttämöllä, musiikki pitää yleistunnelman tiukasti koossa, haikeana ja intiiminä.
Suurin on rakkaus
Teatteri Akseli, Humalistonkatu 8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!