Ja näinhän se on, alkoholilla oli todella iso rooli Junnu Vainion elämässä. Alkoholistin elämä ei ole ruusuista, ei juojalle itselleen eikä varsinkaan läheisille. Perhe kärsi, kavereiden kanssa tuli riitaa. Ryyppäämisessä on elämäkerrallisesta näkökulmassa kuitenkin myös hyvä puoli: siitä syntyy meheviä tarinoita kerrottavaksi. Sellaisia tässäkin kirjassa on paljon, tulkoon yksi kerrotuksi tässä.
1970-luvun alku oli Junnun elämässä menevää aikaa. Hän oli kuukausipalkkaisena sanoittajana Fazerin leivissä ja tekstejä syntyi liukuhihnalta. Mutta kun viina alkoi viedä miestä, hän sai kenkää. Rahapulaa paikatakseen Junnu pestautui opettajaksi tarkkailuluokalle, olihan hän opiskellut kansakoulunopettajaksi ja siis pätevä. Sekin työ päättyi alkoholismin takia jo ennen suvivirttä. Junnu oli kuitenkin luvannut viedä oppilaansa luokkaretkelle Suomenlinnaan ja halusi pitää lupauksensa vaikka oli saanut jo potkut. Niinpä keväällä 1972 mentiin retkelle, Hymyn toimittaja ja valokuvaaja mukana. Lehden kuvissa nähtiin sitten kuinka "Suomenlinnan jylhien muurien suojassa Junnu kaivoi ginilonkeron ja kietaisi sen kurkkuunsa", oppilaiden pällistellessä ympärillä. Seuraavassa kuvassa oppilaat herkuttelevat Jaffalla ja makkaralla, Junnulla on kossupullo. Seuraavana vuonna Junnu poseerasi pornolehdessä kelteisillään.
Juuri edellispäivänä kirjoitin blogiin sarjakuvaromaanista Porno sijainen. Junnusta saa tähänkin aiheeseen hiukan perspektiiviä. 1970-luku ja 2010-luku ovat totisesti erilaisia.
Toki kirjassa kerrotaan myös olennaisesta, Junnun klassikoina elävistä lauluista, ja etenkin hänen kyvyistään tekstintekijänä. Välillä tekstejä analysoidaan viileämmin, välillä ylistys saa raamatulliset mittasuhteet. Junnun poika Ilkka työntyy esiin siellä ja täällä, hän ei taida olla ihan sieltä vaatimattomimmasta päästä ihmislapsia.
Suurin osa kirjan tekstistä perustuu haastatteluihin, joita on noin 80. Junnun vaimoilla on tietenkin ensi käden näkemys taiteilijan elämästä, samoin läheisimmillä kollegoilla. Tarinoita ja faktoja on paljon, ja ne ovat kiinnostavia. Mutta sitten on valtava joukko haastateltavia, joilla ei ole oikeastaan mitään lisättävää edellisten kertomuksiin. Ne olisi voinut jättää pois. Tekstissä on myös todella paljon toistoa, melkein kaikki tulee sanotuksi kahteen kertaan.
Heikkouksistaan huolimatta tämä kirja puolustaa paikkaansa. Se kertoo Junnu Vainion elämän kulun ja hänen merkityksensä suomalaiselle kevyelle musiikille - sekä myös ajankuvaa 70- ja 80-lukujen Suomesta.
Petri Pietiläinen ja Juha Metso: Junnu Vainio. Sellaista elämä on
Docendo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!