En ole lukenut yhtään Paul Austerin kirjaa. Siksi sain Tainalta lahjaksi New York -trilogian kolme kirjaa sisältävän niteen. Ensimmäinen kirja on nimeltään Lasikaupunki.
Tämä on hämmentävä kirja. Ensimmäisestä virkkeestä lähtien on kertojan ääni omalaatuisen höpöttelevä, ja mainitaan joku ”joka hän ei ollut”. Yksityisetsivätarina lähtee käyntiin kuitenkin suunnilleen tavanomaiseen tapaan: päähenkilö Daniel Quinnin pitää löytää Peter Stillmanin isä, ennenkuin isä tulee tappamaan Peterin. Isä on pitänyt poikaansa vangittuna vuosikaudet, ja poika on siksi aika erikoinen.
Mutta tarina ei etene niin kuin pitäisi, kirja ei vastaa odotuksiin. Tarina kiertyy aivan absurdiksi, ja odotusten lisäksi merkitykset ja kausaalisuhteet ja identiteetit menevät solmuun. Kirjallisia viitteitä tulee vastaan jatkuvasti, mikä saa lukijan olettamaan, että jos tuntisi Austerin aikaisemman tuotannon ja sen lisäksi ainakin Don Quijoten tosi tarkasti, tästä voisi saada paljon enemmän irti.
En aio ottaa noista selvää, sillä on erittäin suuri mahdollisuus, että nämäkin ovat samanlaisia koukkuja, joista lukija alkaa etsiä merkityksiä - turhaan. Niin vahva on tuo absurdiuden ja odotusten rikkomisen meininki tässä kirjassa.
Kieli on upeaa, mikä on mainitsemisen arvoista, koska useissa amerikkalaisissa kirjoissa kerronta tuppaa olemaan ihan konstailematonta ja tavallista. Jukka Jääskeläisen suomennostyö ei ole ollut ihan helppo, mutta se on aivan onnistunut. Ja tämä kirja kyllä laittaa miettimään monenlaista, eli se on taideteoksena onnistunut. Mutta absurdia on vaikea arvottaa, pitäisi tuntea paremmin se maasto josta tämä teos on kasvanut. Minä en tunne tarpeeksi, eikä riittämättömyyden tunne ole mukava tunne kirjan päätyttyä. Minkään päätyttyä.
Paul Auster: Lasikaupunki (New York -trilogia)
Suom. Jukka Jääskeläinen
Tammi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!