maanantai 12. kesäkuuta 2023

Ei ihan parasta Keskisarjaa

Yle Areenaan ilmestyi vähän aikaa sitten kiinnostava sarja, jossa Teemu Keskisarja kertoo kirjoittamisestaan. Sarja kertoo lähinnä Tulilahden kaksoissurmaa käsittelevän kirjan tekoprosessista, mutta eniten mielenkiintoa herättää kirjoittajan omintakeinen persoona: harva esiintyy telkkarissa hammastahnat poskella. 


Niinpä oli luontevaa lukaista tuo kirja, etenkin kun muutama vuosi sitten ilmestynyt Kyllikki Saari -kirja oli erinomaista luettavaa. Niin erinomaista että teimme kesälomareissun kirjan tapahtumapaikoille. 

Tulilahti jatkaa samaa linjaa, periaatteessa. Se kertaa tapahtumien kulun arkistomateriaaleista ja pyörittelee mahdollisia syyllisiä. Kyllikki Saaren tapauksessa Keskisarja löysi todennäköisen tekijän, nyt ei. Tulilahdesta ei irtoa samanlaista aineistoa, mistä syystä iso osa kirjaa käsittelee muita suomalaisia naismurhia ja niiden yhtäläisyyksiä ja eroja Tulilahden tapaukseen. 

Areenan sarjassa Keskisarja avustajineen stressaa kirjan aikataulua ja muutakin. Ehkä tuo stressi on vaikuttanut myös kieleen, joka ei tässä ole sitä parasta mitä Keskisarja on esimerkiksi Kyllikki Saaresta tai Aleksis Kivestä kertovissa tarinoissaan käyttänyt. 

Teemu Keskisarja: Tulilahti. Tutkimuksia naismurhista

WSOY


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit!