Sastamalan vanhan kirjallisuuden päivillä oli monenmoista mukavaa. Terra Cognitan osastolta poikani bongasi heti yhden kirjan, josta en ollut itse kuullut vielä kesäkuun lopussa mitään. Hesarissa ja Turun Sanomissakin sen arvio tuli vasta myöhemmin, toki aika isosti sitten.
Jonathan Haidt on New York Universityn sosiaalipsykologian professori. Tässä kirjassa hän artikuloi tarkasti ja perustellusti sen, minkä me kaikki näemme edessämme joka päivä: Z-sukupolvi, eli vuoden 1995 jälkeen syntyneet, on todella pahassa pulassa älypuhelimien ja sosiaalisen median takia.
Kirjasta on jo kirjoitettu paljon, joten teen tässä vain muutamia hajahuomioita. Jokaisen pitäisi tämä kirja lukea, niin tärkeä se on.
Ihmisellä on noin 10-15 ikävuoden välissä kulttuurisen oppimisen herkkyyskausi, jolloin esimerkiksi toiseen maahan muuttava alkaa tuntea itsensä uuden maan kansalaiseksi. Myöhemmin ei enää. Ja jos tässä iässä tottuu jatkuvaan ruutuaikaan, siitä on todella vaikea ellei mahdoton poistua.
Ihminen voi olla ”keksintötilassa” tai ”puolustustilassa”, eli luova tai passiivinen, ja puhelin vie väistämättä jälkimmäiseen. Varsinkin Yhdysvalloissa Z-sukupolven tilannetta huonontaa myös ylisuojeleminen, helikopterivanhemmuus, mutta ei se vierasta Suomessakaan ole. Lapset eivät saa ottaa riskejä, jolloin he eivät opi tosimaailmaa. Tämä näkyy siinä, että riskialttiin käyttäytymisen muodot ovat todella vähentyneet (esimerkiksi alkoholin käyttö ja tapaturmat), mikä on tietenkin hienoa. Mutta mitään hienoa ei ole siinä, että todennäköisenä syynä moiseen on vetäytyminen fyysisestä maailmasta, virtuaaliseen.
Kurt Vonnegut kirjoitti vuonna 1961 novellin nimeltä ”Harrison Bergeron”. Se on dystopia, jossa ollaan äärimmäisen tasa-arvon tilassa. Jos jollain on tavallista korkeampi älykkyysosamäärä, hänen on pidettävä korvassaan laitetta, joka tuottaa 20 sekunnin välein kovia ääniä, jotka on suunniteltu katkaisemaan ajatteleminen, jolloin älykkyysosamäärä putoaa. Tämänhän älypuhelin tekee juuri ja täsmälleen.
Haidtin ehdotukset tilanteen pelastamiseksi ovat tiivistetysti tällaiset:
1. Ei älypuhelimia ennen lukiota.
2. Ei sosiaalista mediaa ennen 16. ikävuotta.
3. Puhelimettomat koulut.
4. Paljon enemmän valvomatonta leikkiä ja lapsuuden itsenäisyyttä.
Noita kaikkia tässä kirjassa siis perustellaan ja avataan. Kävin viime syksynä tutustumassa espanjalaiseen kouluun, ja siellä ne oli jo toteutettu. Koska Suomessa? Kauanko itsestään selvää asiaa laiskasti väistetään?
Kimmo Pietiläisen suomennos on erinomainen, niin kuin aina.
Jonathan Haidt: Ahdistunut sukupolvi. Kuinka älypuhelimeen perustuva lapsuus on aiheuttanut mielenterveyden häiriöiden epidemian
Suom. Kimmo Pietiläinen
Terra Cognita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!