Tommi Melenderin esseekirjoja on tullut luettua useita, joten luin uusimmankin. Sen nimi on Ihmisen näköinen.
Näiden esseiden aiheita ovat muun muassa liberalismi, onnellisuus, nostalgia, huijarisyndrooma, muistikirja, kirjallisuuskritiikki, Eurooppa, Amerikka, Venäjä ja holokausti. Monissa on tuttuuden tunne, mikä johtuu siitä, että tekstien varhaisempia ja lyhyempiä versioita on julkaistu Suomen kuvalehdessä, jota viikottain luen.
Melender sanoo pitävänsä yllätyksistä kirjallisuudessa. Tämän kirjan esseiden aiheet eivät kyllä ole kovin yllättäviä tai omaperäisiäkään, kuten yllä näkyy. Mutta mielenkiintoisia ne kyllä ovat. Minulle kelpaa.
Sattuneesta syystä kirjoittamiseen liittyvät jutut kiinnostavat minua eniten. Tämä resonoi erityisesti: ”Åsa Beckman herätti joitakin vuosia sitten huomiota Dagens Nyheterissä kirjoittamalla kärkevästi ruotsalaisen kirjallisuuskritiikin nykytilasta. Hänen mielestään kritiikit olivat alkaneet yhtä (sic) enemmän keskittyä aiheisiin ja teemoihin kirjallisen muodon kustannuksella. Beckmanin sanat pätevät myös Suomeen. Jos kirjailija käsittelee työuupumusta tai parisuhdeongelmia, teos herkästi luetaan puheenvuorona työuupumuksesta tai parisuhdeongelmista, vaikka kirjailijan ammattitaito liittyy (tai sen pitäisi liittyä) kaunokirjallisuuteen eikä sosiologisten ja psykologisten ilmiöiden analysointiin.”
Muita hyviä huomioita kirjassa on.
”Jos kirjailijalle on hyväksi olla peloton, sama pätee lukijaan. Alaikäisiä voimme suojella vaaroilta ja järkytyksiltä, mutta aikuisten kaunokirjallisuus on kirjoitettu täysi-ikäisille älyllisesti itsenäisille ihmisille. Heitä varten ei pidä pehmustaa ja vaimentaa todellisuutta, he kestäkööt sen, että kirjoissa voi olla ikäviä, häiritseviä tai jopa vaarallisen tuntuisia ajatuksia.”
”Ruumistamme voimme harjoittaa kuntosalilla, mieltämme lukemalla kaunokirjallisuutta, joka tunnetusti ja tutkitusti lisää empatiataitoja.”
Tommi Melender: Ihmisen näköinen
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!