Mömön tarina

Alkuvuodesta 2026 ilmestyi ensimmäinen lastenkirjani Mömön seikkailut. Se on suunnattu 1-5-vuotiaille lapsille. Aikuislukijan käsi on Mömö, joka seikkailee erilaisissa ympäristöissä ja toisinaan hyppää ulos kirjasta, esimerkiksi kutittamaan lasta. Kirjan kuvissa ei siis ole itse sankaria ollenkaan, vaan ainoastaan paikat, joissa Mömö seikkailee.

Mömön tarina on pitkä. Idea Mömöstä syntyi jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun kerroin Mömö-juttuja omille lapsilleni. Kuka keksi Mömö-nimen, minä vai joku kolmesta lapsestani? En muista. Miten tarinat sitten ovat syntyneet? Improvisoimalla, hetkessä keksimällä, yhdessä lapsen kanssa.

Aluksi Mömö oli vain minun käteni, joka seikkaili lapsen sylissä. Jossain vaiheessa tein kuvituksen. Otin valokuvia, jotka käsittelin tietokoneella piirretyn näköisiksi. Sitten printtasin ne A4-kokoisille papereille ja liitin tekstit kuvien päälle.

Alkukesästä 2025 muistin nuo muinaiset kuvat ja kysyin kustantajalta, voisiko niissä kenties olla potentiaalia kirjaksi asti. Kustantaja innostui kovasti, joten aloin pohtia, kuinka edetään. Kustantaja olisi jopa hyväksynyt nuo minun valokuvani kuvitukseksi, mutta en suostunut siihen. Halusin, että kuvat ovat käsin piirrettyjä.

Niinpä kysyin tutulta kuvataiteilijalta Vilma Sinivaaralta, josko häntä kiinnostaisi lähteä mukaan tällaiseen projektiin. Kun lähetin kustantajalle Vilman taiteilijasivujen linkin, sieltä tuli pian vastaus: ”toivottavasti ovat erilaisia, nämä ovat aika pelottavia”. Vilman teokset ovat synkkiä ja toden totta pelottaviakin, mutta luotin siihen, että lastenkirjaan löytyisi sopivaa ilmaisumuotoa. Vilma lähti saman tien mukaan, ja toimitin Mömö-valokuvani hänelle. Kävin kirjastossa kuvaamassa lastenkirjoja ja mietiskelin, mitä kuvissa voisi olla ja mitä niissä ei saisi olla. Ensimmäiset luonnokset syntyivät nopeasti, ja kynänjälki miellytti minua, tai enemmänkin: olin heti varma, että tästä syntyy upea kirja!

Kustannussopimus allekirjoitettiin syyskuussa.

Siitä projekti lähti etenemään kolmikantaisena minun, Vilman ja kustantajan kesken. Vilma piirsi kuvia, kaikista useita versioita, ja Vilman ja kustantajan kanssa mietittiin värimaailmaa, kuvien asemointia ja kirjan rakennetta. Koska lukijan käsi on Mömönä, kirjan piti pysyä auki ilman käsiä. Kävin kirjastossa kokeilemassa, millaiset kirjat pysyvät auki. Päätettiin, että kirjan tulee olla vaakasuuntainen, jotta Mömö-käsi mahtuu touhuamaan sivuilla, ja lisäksi päätettiin, että tekstit asemoidaan vasemmalle sivulle ja kuvat oikealle sivulle. Näin oikeakätisen aikuisen on luontevinta lukea kirjaa lapselle. Vasenkätisiä tässä sorretaan, mutta parempaa ratkaisua emme keksineet. Eikä kukaan ole kyllä tullut valittamaan.

Paljon mietittiin värejä ja kuvien pinnan struktuuria. Vaihtoehtoja oli paljon, valinnat olivat vaikeita, mutta kaikesta selvittiin. Myös tekstien värityksiä pohdittiin paljon, siihenkin löytyi oiva, kaksivärinen ratkaisu.

Marraskuussa koevedokset hyväksyttiin ja tehtiin vielä viimeiset hionnat. Sitten kirja oli valmis painoon. Vasta silloin minulle tuli mieleen, ettei minulla ollut hajuakaan siitä, millaiset julkkarit lastenkirjalle voisi järjestää. Romaanien julkkareissa on helppo kaava: lasi kuohuvaa käteen, vähän musiikkia, kirjailijahaastattelu, signeerauksia ja vapaata seurustelua. Toimii varmasti. Kyselin tutulta lastenkirjailijalta vinkkejä, ja sainkin useita. Mutta en silti tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Halusin osallistaa pienet lapset mahdollisimman isosti mukaan.

Työpaikkalounaalla tuskailin kollegalle tätä ongelmaa, ja hän keksi, että mitä jos tekisitte nukketeatteria? Minulla ei ole mitään kokemusta nukketeatterin tekemisestä, mutta idea tuntui hyvältä. Otin yhteyttä kirjailijatoveriin, joka opettaa Turun Taideakatemialla, ja sain muutamia yhteystietoja. Poimin listalta ensimmäisen ja lähetin hänelle sähköpostia: kiinnostaisiko tällainen projekti? Vastaus tuli pian: kiinnostaa! Näin löytyi Joanna Hammarberg, joka opiskelee muun muassa nukketeatteria. Joannan ja Vilman kanssa lähdimme sitten kehittelemään asiaa, ja monien kokousten ja kokeilujen jälkeen saatiin esitys kasaan. Minä tein musiikit, Vilma teki siskonsa Veeran kanssa lavasteet, ja Joanna käsikirjoitti näytelmän.

Ensimmäinen läpimeno pidettiin kollegan olohuoneessa hänen lapsilleen, ja naapureidenkin lapsia saatiin mukaan. Homma toimi. Vielä oli kuitenkin yksi ongelma ratkottavana: Kaarina-talon Kaarina-sali on todella suuri siihen nähden, että esityksen päähenkilö on yksi käsi. Tämä ongelma ratkesi sillä, että yksi pojistani tuli hyvän kameransa kanssa paikalle, ja Kaarina-salin isolle näytölle heijastettiin kuva esityksestä kuin festivaaleilla ikään. Lapset istuivat esityksessä tyynyillä aivan lavan vieressä, ja aikuiset istutettiin tuoleille puoliympyrään lasten taakse. He saivat valita, katsovatko näyttöä vai lavaa. 

Kirjat olivat tulleet painosta ajoissa, ja ne olivat täydellisiä. Värit olivat kohdallaan, kirjan koko oli juuri oikea, ja kirja pysyi auki itsekseen. Sivut olivat sopivan paksuja, kansi komea. Kelpasi niitä laittaa esille.

Julkkaripäivänä 21.3.2026 oli montakin jännityksen aihetta, suurimpana niistä se, tulisiko ketään paikalle. Romaanien kanssa tätä ei ole niin paljon tarvinnut jännittää, kun tutut ovat tulemisensa ilmoittaneet jo etukäteen. Nyt tilaisuus oli suunnattu kenelle tahansa, ja isossa salissa tilaa riitti. Ilo oli suuri, kun ihmisiä - ja etenkin lapsia - tuli paikalle paljon. Sali oli lähes täysi, ja esitys meni kerrassaan loistavasti. Äänentoisto, valot, ja ennen muuta Joannan taitava esitys imivät lapset mukaansa täysin.

Teatterin jälkeen oli vielä tarjolla Mömö-mehua ja Mömö-aiheisia väritystehtäviä. Värityspöytä täyttyi, mehu juotiin loppuun. Kirjoja myytiin mukavasti. En tiedä, olisiko mikään voinut mennä paremmin. Tilaisuuden jälkeen pidettiin karonkka, vein koko kahdeksanhenkiseksi paisuneen työryhmän syömään lastenateriat Kaarinan Hesburgerille. Jotkut ottivat lelun, jotkut jäätelön. Kaikilla oli kivaa.

Mömö on maailmalla! Julkisuutta lastenkirjat eivät saa juuri ollenkaan, mikä on surkeaa. Tiesin tämän jo ennalta, eikä se tullut yllätyksenä. Lukijoita silti riittää, varsinkin kirjastoissa Mömö on löytänyt paljon lukijoita. 

Tomi Norha