Vuosi sitten luin Hesarin kuukausiliitteestä kiintoisasta kirjasta, joka päätyi listalleni. Filosofi Jaakko Hintikka oli kirjoittanut kirjan jo edesmenneestä toisesta vaimostaan, Merril Hintikasta. Kirja vaikutti poikkeukselliselta ja lehden iso juttu korosti asiaa, joten kirjasin tuon kirjan listalleni sen kummemmin asiaa pohtimatta.
Kerran aiemmin törmäsin tähän kirjaan jo kirjastossa, mutta vain selailukappaleeseen ja ilahduin, kun se osui uudelleen eteeni joulukuussa. Uutuusstatus kirjalta oli jo mennyt, sillä se ei enää ollut edes pikalaina. Kun aloin lukea, en muistanut Hesarin jutusta enää juuri mitään. Poikkeuksellisen intensiiviseltä älykkäiden ihmisten rakkaustarinalta se muistissani vaikutti ja niillä eväillä lähdin lukemaan.
Kirja ei ole mikään pikalukaisupala, jos sitä haluaa lukea ajatuksella. Lukeminen osui vaiheeseen, jolloin keskittymiseni ei muutenkaan ollut ihan ykköshyvää, joten lukaisin siinä sivussa pari kevyempää teosta Merrillin pyöriessä mielessäni aktiivisesti.
Nopeasti kävi ilmi, että.... kirjaa on vaikea kuvailla. Pysähdyin kerta toisensa jälkeen ja luin Tomille ääneen otteita ja yhdessä hihittelimme epäuskoisina. Mitä ihmettä?
Jaakko Hintikka on ilmeisen oppinut, älykäs ja syvästi pohtiva mies. Filosofi parhaimmillaan, siis. Ja kun filosofi hurahtaa, hän hurahtaa kokonaisvaltaisesti ja analysoiden.
Kirjan alussa kuvataan Merrilin taustaa, hänen periamerikkalaista perimäänsä (hänen esi-isiinsä kuului lukuisia Uuden-Englannin sukuja. Hän oli silti viidennen polven kalifornialainen ja suonissa virtasi myös intiaaniverta), kotiaan, koulutustaan. Merrilin hankala äitisuhde, opiskelupaikan valintaa dominoiva isä ja lapsuuden tapahtumat tuntuvat värittävän hänen elämäänsä, ainakin Jaakko Hintikan mukaan. Äiti on yrittänyt tappaa tyttärensä ainakin kahdesti, väitetään, ja moni muukin asia on hänen nuoruudessaan ollut vähintäänkin epäreilusti.
Kirjassa käy nopeasti ilmi, että Merril on Kim Il-Jongin ja Putinin kaltainen yli-ihminen, joka kykenee mihin tahansa ilman harjoittelua. Hän osoitti pienenä lapsena ilmiömäisiä bridgen peluun kykyjä voittamalla kaikki äitinsä ystävättäret pelissä, mistä äiti suuttui. Blackjackissa hänellä oli lähes laittomia taitoja, joilla hän kykeni tietämään, mitkä kortit pakassa ovat jakajalla vielä jäljellä. Vaikka hän ei tuonut kasinoille rahaa taidoillaan, häntä kohdeltiin silti kuin suurta kanta-asiakasta.
Neljännessä luvussa, Avioliittoja ja muita seikkailuja, tirskuin eniten. Ensimmäinen puoliso, Thomas Sumner,
"vain ei kyennyt pysyttelemään Merillin tasalla. Hän oli saattanut olla Merrillin veroinen älyllisesti; hän oli tietotekniikan uranuurtajan aikana, jolloin tietokoneet olivat vaatekaapin kokoisia... ... Merrill itse oli tietokoneiden käytössä edellä muita."Toinen puoliso, Donald Provence, oli fyysisesti vahvempi kuin ensimmäinen nörttimies. Merrill kukoisti omalla tavallaan tässä liitossa harrastaen blackjackia ja kilpa-autoilua:
"Toisen avioliittonsa aikana Merrill alkoi osallistua kilpa-autoilutapahtumiin ja auttoi silloin tällöin kilpailujan tuomaroimisessa. Lopulta hän päätti, että pystyisi ajamaan yhtä hyvin kuin kaverit radalla..."
"Koska Merrillillä oli nopea reagointi, erinomainen taju omasta sijainnistaan ja autojen vauhdista sekä salamannopea arviointikyky, hänestä olisi voinut tulla uranuurtaja naispuolisten kilpa-ajajien keskuudessa..."Toinen avioliitto ilmeisesti kaatui Merrillin uskottomuuteen ja aviomiehen löydettyä uuden kumppanin. Sitäkin ja siitä toipumista vatvotaan pitkään ja syvällisesti siitä huolimatta, että kirjan kirjoittajalla, Jaakolla siis itsellään, ei asiasta täysin omakohtaista kokemusta ole, vaikkakin ero Donaldista astui voimaan vasta Jaakon astuttua kuvaan.
Kaikenlaisten suhdeseikkailujen kuvauksen kruunaa Merrillin lyhyt suhde presidentti John F. Kennedyn kanssa. Lukuisien Merrillin elämän tapahtumien takana tuntuu vaikuttavan käynti lakanoissa, ainakin Jaakon sanojen mukaan.
Kirjan huipentumaa on Merrillin ja Jaakon tapaaminen. Tapahtuma on ilmeisen taianomainen, mistä kirjoittaja kykenee tuomaan vain osan kirjaan. Toisaalta tuon taianomaisuuden toistelu vie siltä myös terän ja lukija joutuu ylitsevuotavan vakuuttelun kohteeksi.
Tämä kirja on aikamoinen lukukokemus. Se ei ole se rakkaustarina, joksi sitä luulin. Se on mielestäni kuvaus professori Jaakko Hintikasta, vaikka kirja tekee parhaansa kuvatessaan Merrill Hintikkaa Jaakon silmin. Kirjassa filosofi yrittää kuvata arkipäivä maailmaa, mutta kaikeksi onneksi filosofi hänessä saa monesti ylivallan. Onneksi siksi, että kirja saattaisi muuten olla tylsä ja tasapaksu, mitä se ei nyt ole. Se, että lukijaa tirskututtaa, huokailuttaa ja hän päätyy pudistelemaan päätään, on vallan mainiota. Tällaiset osuudet (kuten s. 57) värittävät kirjaa siellä täällä:
Miksi jo iäkäs, oppinut ja ilmeisen älykäs filosofi kirjoittaa kirjan edesmenneestä vaimostaan? Jaakko Hintikka jäi leskeksi Merrillin kuoltua vuonna 1987 (mikä lähinnä todetaan kirjassa, utelias lukija ei saa lukea siitä, miten tämä vaikutti heidän elämäänsä ja me-subjektiinsa, joka on kirjassa kaiken ydin), mutta solmi kolmannenkin avioliiton, nykyisen filosofipuolisonsa kanssa. Mikä saa fiksun miehen kirjoittamaan kirjan ylivertaisesta naisesta? Kirjassa kuvataan "Merrilliä ja Jaakkoa" ja joudun muutamankin kerran luettuani Jaakko teki sitä tai tätä kääntämään kirjan kannen ja toteamaan, että Jaakko Hintikka kirjoittaa itsestään hän-muodossa. Hän vieläpä toteaa sivulla 25:
"Iso osa Jaakon myöhemmästä elämästä Merrillin kuoleman jälkeen voidaan psykologisesti nähdä sarjana yrityksiä - useimmiten tuloksettomia - saada takaisin jotakin siitä maagisesta paratiisista, jollainen hänen elämänsä Merrillin kanssa oli ollut."
Onhan näitä Suomessakin nähty ja luettu, mutta silti tuollainen ylivertaisen Merrillin haamun leijuminen Jaakko Hintikan (ja hänen kolmannen puolisonsakin) yllä, ei voi olla kummastuttamatta. Reilu puolet kirjasta, joka ei ole järin paksu (239 sivua) on Jaakon ja Merrillin rakkaustarinaa ja loput on liitettä, johon on koottu Merrillin kirjeitä sekä puhtaaksikirjoitettuja nauhoitteita Jaakolle. Niitä en jaksanut kahlata enää tarkkaan.
Yleensä en lue muita kirjablogeja ennen kuin olen itse kirjoittanut lukemastani kirjasta. Nyt oli ihan pakko lukea, koska olin niin puulla päähän lyöty kirjan luettuani. Olin odottanut jotain aivan muuta. Luin tuon Hesarin kuukausiliitteen jutun uudelleen (en muistanut sitä kovin tarkkaan), Hesarin oman kirja-arvostelun sekä muutamia blogeja. Helpotus oli suuri, kun huomasin, että muiden yllätys ja hämmennys oli aivan samaa tasoa kuin minulla ja Merrillin ylivertaisten saavutusten listaukset olivat kummastuttaneet samalla lailla. Kirjan lukemisesta on nyt viikko ja olen pureskellut tätä sanottavaani ja mielikuvaani kirjasta huolella. Kuten tuossa jo aiemmin totesin, kirja kertoo enemmän älykkäästä, oppineesta miehestä, joka omien sanojensa mukaan on Merrillin tavatessaan ujo ja kokematon, vaikkakin onnellisesti naimisissa. Kulttuurien kohtaaminen, Merrillin liian aikainen poismeno ja filosofisten pohdintojen samansuuntaisuus sekä halu Merrillin tavoin ymmärtää rakkautta analyyttisesti me-subjektin kautta tekivät Jaakko Hintikkaan niin suuren vaikutuksen, että me saamme nauttia poikkeuksellisesta kokemuksesta näin kirjan muodossa.
Jaakko Hintikka: Hän valitsi nimekseen Merrill Hintikka
WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit!